Tarpeeton koira. Haluatko oppia liettuan kieltä? Haluatko oppia sellaisen sanan, joka toistuu tarhan asiakirjoissa yhä uudelleen, yksinäisenä, lyhyenä ja samalla kertoen pitkän ja surullisen tarinan koiran elämästä. NEREIKALINGA. Siinä se on. Tarpeeton. Tarpeeton koira.
Tarhat pitävät hienoja asiakirjoja jokaisesta koirasta, joka tarhalle päätyy. Koiran lomakkeeseen on kirjoitettu päivämäärä milloin koira tulee tarhalle, syy minkä takia koira on päätynyt tarhalle, sirutusten ja rokotusten päivämäärät.
Usein maa- ja metsätalousministeriön virkaeläinlääkäreitä tulee tarkistamaan tarhojen toimintaa. Etenkin raivotautirokotuksista täytyy olla kunnon asiakirjat ja tiedot. Yleensä asiakirjoissa ei ole mitään huomautettavaa, mutta tarhojen tilat saavat useinkin moitteita virkaeläinlääkäreiltä. Kaikki tarhat, ei pelkästään minun tarhani. Isoin moite on se, että koiria on liikaa ja koirilla on liian pienet tilat. Tottahan se on. Koiria on liikaa. Sellaisten moitteiden kohdalla tarhan työntekijöiltä vähän palaa pinna. Mitä valtio tekee hylättyjen koirien ongelman poistamiseksi? Mitä kunta, kaupunki tekee? Ei mitään. Ei yhtään euroa avustuksia, ei yhtään euroja sterilisaatioihin, koirien ruokintaan. Tarhat ovat yksityisiä ja pärjäävät yksityisillä rahoituksilla. Sitten tulee valtio ja sakottaa toiminnasta, mitä ilman hylätyt koirat täyttäisivät kadut rokottamattomija ja steriloimattomina.
Liettualaiset ovat kärsivällistä ja työteliästä porukkaa. Tarhan henkilökunta mutisee ja murisee maksaessaan virkaeläinlääkärien antamia sakkoja tarhatilojen puutteista, mutta samalla he parantavat koirien tiloja joka vuosi, hitaasti mutta varmasti. Eivät he itsekään halua pitää koiria liian pienissä häkeissä ja huonoissa oloissa, eivät tietenkään. Rakennetaan uusia ulkotarhoja, uutta pihakivetystä, uusia häkkejä. Toivotaan, että tarha olisi koiralle vain väliaikainen säilytyspaikka matkalla huonosta elämästä paljon parempaan.
Sitten Liettuassa on virallisten, luvallisten tarhojen lisäksi paljon yksityisiä ihmisiä, jotka pelastavat koiria pihoilleen. Joskus heidän toimintansa on vähän kyseenalaista. Halua auttaa on, mutta ei taloudellisia mahdollisuuksia ruokkia ja hoitaa koiralaumaa. Jos tähän yhdistyy vielä sellainen vainoharhainen käsitys siitä, että jokainen adoptioperhe on uhka ja varsinkin koiran lähettäminen jonnekin kauas kuten Suomeen. Oi ei, kauheaa, olkoon mielummin täällä oman pihan ketjussa turvassa. Silloin ollaan huonossa kierteessä koiran hyvinvoinnin kannalta.
Minuun tämä kaikki jaaritteleminen liittyy sikäli, että olen maaseudun tarpeeton koira, joka päädyin yksityisen naisen pihalle ja sieltä sitten nykyiselle tarhalleni, kun pelastajani ymmärsi resurssiensa loppuvan koirien hoitamiseksi. Tarhan asiakirjoissa lukee, että tulin tarhalle 16.2.2021, Liettuan itsenäisyyspäivänä, yksityiseltä tarhalta.