Minun nimeni on Bakardis. Kerron teille pienen tarinan elämästäni, kuinka olen tässä ja nyt. Minä muistan vielä sen päivän. Oli helteinen heinäkuu vuonna 2024. Minä ja sisareni Granita saavuimme tänne kaukaa, pienestä kylästä nimeltä Noreikiai. Olimme silloin vasta viiden kuukauden ikäisiä pentuja.
Kaikki oli uutta: hajut, äänet, ihmiset, portit, muut koirat. Sisareni Granita oli heti rohkea.
Hän heilutti häntää ja meni tervehtimään kaikkia. Minä puolestaan olin vähän varovaisempi.
Katsoin ensin kauempaa ja nuuhkin ilmaa. Mutta jos joku puhui minulle lempeästi, uskalsin kyllä tulla lähemmäs.
Aikaa kului. Kesä meni. Sitten tuli syksy. Lehdet putosivat maahan ja tuuli toi uusia hajuja.
Sitten tuli talvi, ja lumi kutitti tassuja. Ja silti… me olemme vielä täällä.
En oikein tiedä miksi. Ehkä siksi, että turkkimme on musta. Ehkä siksi, että emme ole enää ihan pieniä pentuja. Tai ehkä siksi, että minä olen vähän ujo. Mutta tiedätkö mitä? Me olemme hyviä koiria. Minä ja Granita rakastamme juosta ja leikkiä. Kun pääsemme pihalle, juoksemme kilpaa ja pyörimme lumessa tai nurmikolla. Joskus muut koirat liittyvät mukaan ja se on parasta.
Me myös osaamme kävellä hihnassa.
Kun ihminen ottaa hihnan käteen, sydämeni alkaa pomppia ilosta. Se tarkoittaa kävelyä, uusia hajuja ja seikkailua. Granita kävelee usein vähän edellä. Minä kuljen hänen vierellään ja tarkkailen maailmaa.
Me pidämme muista koirista. Emme riitele. Me vain nuuhkimme, leikimme ja olemme ystäviä. Ja haluatko tietää salaisuuden? Minä luulen, että voisin pitää myös kissoista. Ne tuoksuvat kiinnostavilta. Ihmiset ovat meille hieman jännittäviä. Emme yleensä juokse suoraan tuntemattomien luo.
Mutta jos joku puhuu rauhallisesti ja ehkä pitää kädessään pientä herkkua…
niin minä ja Granita katsomme toisiamme ja ajattelemme: ”Mennään katsomaan.” Silloin minä hiivin lähemmäs. Nuuhkin kättä ja jos kaikki tuntuu turvalliselta annan silittää.
Minulla on vielä yksi pieni toive.
Ehkä jonain päivänä joku ihminen tulee tänne. Hän katsoo minua ja Granitaa – ei vain mustaa turkkia tai sitä, että olemme jo kasvaneet. Hän näkee meidät. Haluaisi juuri minut kotiinsa perheenjäseneksi.
Se olisi elämäni onnellisin päivä. ♥
