Joskus käy niin, että koiran saapuessa tarhalle, he ajattelevat heti, että ” tuo ei tule viipymään täällä pitkään”. Niin minunkin kohdallani kävi. Olin ystävällinen. Olin kaunis. Olin fiksu. Minäkin ajattelin niin. Ajattelin, että minun oikea kotini on varmasti ihan nurkan takana. Kun minut löydettiin, kaulassani roikkui vielä katkennut ketju. Tarhalla tiedettiin heti mitä se tarkoitti. Olin siis asunut pihalla yksinäni, sidottuna koppiin ja vailla ihmisen huomiota, joten he eivät edes yrittäneet etsiä vastuuttomia omistajiani. Kukaan ei myöskään koskaan tullut kyselemään minusta.
Aluksi odotin joka päivä. Kun ovi aukesi, häntäni alkoi heilua heti. Ajattelin: Ehkä tänään joku tulee minua varten. Päivät muuttuivat viikoiksi. Viikot kuukausiksi. Ja sitten… vuosiksi. Nyt siitä on kulunut kolme vuotta. Silti minä olen sama Balbo. Rakastan ihmisiä. Rakastan juosta, haistella metsää ja lähteä pitkille seikkailuille. Pidän myös rauhallisista hetkistä, kun ihminen istuu vieressä ja silittää päätäni.
Olen siitä onnekas, että asun nyt sijaiskodissa. Siellä minulla on kaverina viisi kissaa. Aluksi katsoimme toisiamme vähän varovasti, mutta nyt olemme ystäviä. Jaamme saman talon, saman sohvan ja joskus saman auringonläikän lattialla.
Olen oppinut sijaiskodissa kävelemään hihnassa ja käymmekin päivittäin ulkoilemassa. Nähdessäni muita koiria, saatan reagoida haukkumalla, mutta ihmisen käskyttäessä minua lempeästi ja määrätietoisesti otan hyvin kontaktia. Olen yhteistyökykyinen ja halukas oppimaan uutta. Tästä syystä tarhalla uskotaan, että paras koti minulle olisi sellainen, missä saan olla ainoana koirana.
Rakastan kaikkia ihmisiä! Niin isoja kuin pieniäkin. Kun joku kutsuu minua nimeltä, juoksen heti lähelle. Minusta on ihanaa olla jonkun vieressä. Pelkkä yhdessä oleminen riittää. Voisinkin hyvin sopia perheeseen, jossa on lapsia, kunhan ymmäretään antaa minulle myös omaa tilaa.
Minulla on vieläkin yksi unelma. Unelmoin päivästä, jolloin ovi avautuu ja on juuri minun vuoroni lähteä omaan kotiini. Sitten lähtisimme yhdessä pitkille retkille ja iltaisin makaisin rauhassa ihmisteni vieressä lämpimässä kodissa. Olisiko jo minun unelmieni aika käydä toteen? ♥
