Ihan ensiksi kättelyssä tai tassun heilutuksessa haluaisin kertoa, että me karhuveljekset etsimme lähtökohtaisesti kotia yhdessä veljeni Meskan kanssa, mutta olemme adoptoitavissa myös erikseen. Nimemme “Lokys” ja “Meška” ovat liettuan kieltä ja tarkoittavat karhua.
Pääset tutustumaan veljeeni Lokykseen täältä.
Olemme dynaaminen kaksikko, emmekä oikein tiedä missä on pää, missä häntä ilman toisiamme. Kotioloissa riippuvuutemme toisistamme todennäköisesti pienenee ja siksi olemme adoptoitavissa myös erikseen. Ihmisen huomio on kuitenkin meille kaikki kaikessa. Tarvitsemme kummatkin kodin, jossa saamme nauttia paljon ihmisen hellästä huomiosta.
Päädyimme tarhalle, koska omistajamme menehtyi. Taloon asumaan jäänyt iäkäs nainen ei halunnut ottaa meitä hoitaakseen. Hän soitti paikalliselle eläinlääkäriasemalle ja toivoi sieltä jonkun tulevan nukuttamaan meidät eloisat ja iloiset veijarit ikiuneen. Onneksi eläinlääkäri näki tämän tilanteen toisin ja hän otti yhteyttä Mazas Draugas -yhdistykseen, joka toimii Liettuan maaseudulla Birzain alueella.
Koiratarhalle päätyminen oli meille paitsi oikeasti toinen mahdollisuus, myös toi parannuksia niin vaatimattomaan elämäämme, sillä tähän asti olimme eläneet ulkona, sellaisessa verkkoaidatussa kopissa, jossa pidetään yleensä kanoja. Vaikka tarhan olot eivät tästä paljoa poikkea, tulemme täällä nähdyksi, saamme osaksemme hyväksyntää ja kunnollista ravintoa. Edellisessä kodissamme saimme toisinaan ulkoilla, mutta käytännössä se tarkoitti, että meidät laskettiin pihalle juoksemaan. Tämä käytännössä tarkoitti rallattelua kylillä ja paljon myös vaaranpaikkoja, tihutöitä ja todennäköisesti epätoivottuja pentuja.
Epätoivotuista pennusta puheenollen, adoptoimalla koiran, autat myös Liettuan koiratilannetta laajemminkin, sillä adoptiosta perittävästä kulukorvauksesta käytetään osa toisen koiran sterilisaatioon.
Luonteemme ovat lähes samanlaiset. Veljeni Lokys reagoi hieman herkemmin muihin koiriin, itse olen hieman rauhallisempi ja vaatimattomampi. Ilman toisiamme reagoimme myönteisemmin muihin koiriin kuin yhdessä kävellessämme. Molemmat rakastamme yli kaiken ihmisen huomiota.
Olemme kokeneet kaikenlaista, mutta emme ole menettäneet uskoamme ihmisiin. Etsimme yhdessä tai yksin turvallista kotia ja lempeää omaa ihmistämme, jota voimme rakastaa koko sydämestämme. Me lupaamme olla uskollisia ystäviäsi ja tassutella aina sinun rinnallasi. ♥

