Minun tarinani alkaa Šalčininkain alueelta, pienestä Jašiūnain kylästä. Ei ole tiedossa, onko minulla ollut joskus koti ja omistaja ja miten olin päätynyt kadulle. Sieltä minut kuitenkin löydettiin vaeltelemasta yksikseni, eikä kukaan koskaan tullut kyselemään perääni.
Tuntuu käsittämättömältä, että joku olisi tieten tahtoen halunnut eroon minusta, sillä olen varsin suloinen ja kiltti koira. Kun matkustan autolla, istun rauhassa ja ääneti kuljetusboksissani, että voisi melkein luulla sen olevan tyhjä. Salongissa käyttäydyin muutoin mallikkaasti, mutta kynsien leikkaamisesta en pitänyt yhtään, siihen tulen tarvitsemaan vielä harjoitusta.
Olen siisti poika ja teen tarpeeni ainoastaan ulos. Odotan innokkaasti, että pääsen lenkille tarhan aidatulla alueella ja nuuhkimaan muiden koirien jättämiä viestejä. Kävelyillä on kuitenkin vielä opittavaakin. Joskus innostun niin paljon, että vedän hihnassa tai haluaisin tervehtiä jokaista vastaantulevaa koiraa. Opin kuitenkin nopeasti varsinkin, jos taskussa on herkkuja. Herkut ovat mielestäni yksi maailman parhaista keksinnöistä.
Muiden koirien kanssa tulen yleensä hyvin toimeen. Rakastan leikkiä ja juosta niiden kanssa. Jos joku koira tulee liian lähelle tai käyttäytyy liian tungettelevasti, osaan kertoa siitä murinalla. Jos viesti ei mene perille, haukahdan. Useimmiten kuitenkin heilutan häntääni ja kutsun uusia ystäviä leikkiin.
Vaikka olen leikkisä, osaan myös rauhoittua. Tykkään maata pehmeällä pedillä ja seurata ympäristöäni. Joskus mietin, millainen perhe minua voisi odottaa jossain. Ehkä siellä on ihminen, joka nauraa hassuille tempuilleni. Ehkä siellä on pitkä hihna yhteisiä retkiä varten. Ehkä siellä on lämmin paikka, johon voin käpertyä nukkumaan.
Minä en enää odota sitä ihmistä, joka ei tullut hakemaan minua. Nyt odotan sitä ihmistä, joka vielä tulee. Sitten kun hän saapuu, heilutan häntääni niin kovaa kuin osaan ja näytän hänelle, kuinka paljon rakkautta yhteen pieneen koiraan mahtuu. ♥
