Teite

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2021

Koko: n. 32 cm, 7.2 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: SOS Gyvunai

Sijainti: Omassa kodissa (kotiutui tarhan kautta)

Kotiutunut: 07.2026

Saapunut tarhalle: 12.2025

27.6.2026

• Tarvitsen rauhallisen ympäristön: Kyllä
• Voin asua kaupungissa: Taajamassa mahdollisesti
• Sovin lapsiperheeseen: Kyllä
• Tulen toimeen muiden koirien kanssa: Kyllä
• Olen asunut kissojen kanssa: Ei tiedossa
• Minulla on seuraavia erityispiirteitä luonteen tai rotuominaisuuksien osalta: Ei
• Huomioitavia asioita terveyteni osalta ovat: Ei
• Minulle on tehty seuraavia terveystoimenpiteitä: Ei
• Olen asunut kotioloissa kotihoidossa: Ei
• Olen ollut tarhalla yli 2 vuotta: Ei
• Osaan kulkea hihnassa: Kyllä

Olen saanut oman kodin 07.2026 ♥

Oli kylmä talvipäivä vuoden 2025 loppupuolella Šalčininkai läänissä Balandiškesin pienessä kylässä. Kaksi pientä koiraa värjötteli hatarissa kopeissaan vastapäätä toisiaan. Vesi oli jäätynyt kattilaan, joka toimi kuppina ja ruokaa ei ollut. Olimme joutuneet ennenkin selviytymään alkeellisissa oloissa, mutta nyt jokin oli toisin. Niitä tuttuja ihmisiä ei ollut näkynyt vähään aikaan. Nälkäkin alkoi jo kurnia vatsanpohjassa. Ketju kaulani ympärillä piti huolen, etten voinut lähteä etsimään ruokaa ja suojaa mistään muualta. Onneksi apu kuitenkin tuli ajoissa ja kiltit ihmiset tulivat hakemaan meidät pois. Omistajamme olivat menehtyneet ja se olisi ollut meidänkin kohtalomme elleivät naapurit olisi puuttuneet asiaan.

Olen elänyt koko lyhyen elämäni ketjussa enkä tiedä juurikaan, että maailma on paljon suurempi kuin se parin metrin päähän ulottuva alue, johon pystyin kurkottamaan ketjun kiristäessä kaulaani. Tarhalta arvellaan, että kanssani ollut uros on pentuni, ja onnekseni jo adoptoitu omaan kotiinsa. Vaikka olen luonteeltani hieman ujo, janoan silti ihmisen huomiota, jota vaille olen jäänyt niin monet vuodet. En ole missään vaiheessa osoittanut minkäänlaista aggressiivisuutta.

Tulen myös hyvin toimeen muiden koirien kanssa, olenhan äiti ja luonteeltani rauhallinen. Tervehdin tarhan työntekijöitä aina innokkaasti ja iloisena, valmiina lähtemään lenkille tai vain ottamaan rapsutuksia vastaan. Tuttujen ihmisten kanssa olen heti valmis lähtemään ulkoilemaan, mutta vieraat jännittävät minua hieman ja tarvitsen muutaman minuutin todetakseni, että kaikki on ihan okei ja voin lähteä mukaan.

Tarvitsen omistajan, jolta löytyy kärsivällisyyttä ja osaamista ujon koiran kanssa työskentelyyn, minua on opastettava lempeästi uusien asioiden edessä. Ketjussa eläneenä kokemukseni maailmasta ovat olleet hyvin rajoittuneita. Tarvitsen perheen joka hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olen. Elämäniloani menneisyyteni ei ole sammuttanut ja olemuksestani välittyykin aurinkoinen positiivisuus. Ainoa asia mikä elämästäni vielä puuttuu, on se oma perhe. Löytyisikö se sinun luotasi? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.