Mazute

Sukupuoli:

Syntymäaika: 02.2017

Koko: n. 70 cm, 22 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 06.2021

Saapunut tarhalle: 01.2021

5.3.2022

Minussa on varmaan vähän jotain huskyverta, olen niin rento ja ystävällinen kaikille ihmisille.

Olen saanut oman kodin 06.2021 ♥

Perheessäni oli monta koiraa, lähes 10. Sain asua välillä sisätiloissa, meillä oli ihan hyvät oltavat. Asenne koiriin oli vain vähän pielessä. Ensinnäkin näitä vahinkopentuja, huh. Minulle syntyi kaksi pientä pentua, jotka olivat täysin sinisilmäisiä huskymixejä. Toinen pennuistani kuoli parvovirukseen, toinen sairastui, mutta selvisi. Eloonjäänyt pentu löysi oman kodin ihan heti.

Vastuulliset omistajat voisivat steriloida tyttökoiransa ja rokottaa koirat. Minun omistajille tällaiset asiat oli ihan yhtä kanssa.

Minut annettiin tarhalle toisenkin syyn takia. Olin jo vähän vanha. Perhe oli hankkinut taas uuden koiran, oikein komean, ruskean, nuoren poikakoiran. Siitä poikakoirasta kasvaisi iso ja hyvä vahtikoira. Minä olin tällainen lälly, kiltti ja vielä aina synnytin noita vahinkopentuja. Kerrassaan vastuuton koira.

Toiset koirat on ihan normijuttu, olenhan elänyt laumassa. Siitä ehkä johtuu, että olen enemmänkin dominoiva enkä siedä mitään typerää käytöstä muilta koirilta. Äläkä edes aloita puhumaan ruuasta. Kaikki ruoka on minun, vain minun ja yksinomaan minun.

Olen ollut tarhalla tammikuusta 2021 ja voisin vähitellen hakea omaa kotia.

Lisää uutisia tarhalta

Pääsin tarhan vapaaehtoisen kanssa vaellukselle. Olin NIIN hyvä koira. Paras ikinä. Olin kuulemma tottelevaisin ja hauskin koira, mikä hänellä oli ikinä ollut mukana vaelluksella. Oletko etsimässä lenkkikaveria? Tässä minä olen.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.