Täällä huhuilee Pupa. Olen ehkä pieni, mutta sydämeni on sitäkin suurempi. En malttaisi enää odottaa, että minä ja paras ystäväni Pumpurelis löytäisimme vihdoinkin uuden kodin.
Minulla tosiaan oli ennen koti Pumpureliksen kanssa. Meillä oli ihan ikioma ihminen, joka rakasti meitä. Luulin, että elämä jatkuisi aina samanlaisena. Mutta eräänä päivänä kaikki muuttui. Rakas ihmiseni nukkui pois, ja yhtäkkiä jäin ilman kotia, ilman tuttuja tuoksuja ja ilman niitä helliä käsiä, jotka silittivät minua joka päivä.
En kuitenkaan onneksi jäänyt aivan yksin. Vierelläni on edelleen rakas ystäväni, Pumpurelis. Olemme kulkeneet yhdessä läpi kaiken, ja nyt jaamme saman pienen häkin tarhalla. Se ei ole sellainen koti kuin haluaisin, mutta ainakin meillä on toisemme.
Olen rauhallinen ja lempeä tyttö. Rakastan ihmisten seuraa enkä väsy siihen, että joku istahtaa viereeni jakamaan rapsutuksia. En ole mustasukkainen, vaikka huomio välillä jakautuisi muillekin. Minulle riittää, että saan olla mukana menossa ja minuakin paijataan välillä.
Tykkään kävellä rauhallisia lenkkejä. Minun ei tarvitse juosta kilometrejä ollakseni onnellinen – tärkeintä on kulkea yhdessä jonkun kanssa. Tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa, eikä kissojenkaan seura minua haittaa. Lapsienkin kanssa vaikutan tulevan hienosti toimeen.
Kotielämä on minulle entuudestaan tuttua, vaikka sopeutumista se tulee tarhalla olon jälkeen varmasti vaatimaan. Kärsivällisyydellä, ajalla ja lempeydellä pääsee kuitenkin minun ja Pumpureliksen kanssa pitkälle. En kaipaa suuria seikkailuja, vaan tavallista arkea, jossa olisi pehmeä peti, rauhallisia kävelyitä ja ihminen, joka rakastaisi ja sanoisi minulle: ”Sinä olet kotona ja olet osa perhettä loppuun asti.” ♥
