Olen erityisadoptiossa sokeuteni vuoksi
Minut on löydetty tieltä harhailemasta noin 20 kilometrin päästä Alytuksesta, erittäin huonossa kunnossa. Minun takapuolessani oli haava, joka kuhisi toukkia. Vasen silmäni oli pullistunut ulos ja näytti hirveältä. Minun turkkini oli pahasti takkuuntunut, ja lisäksi minulta puuttui häntä.
Eläinlääkäri puhdisti ja hoiti haavan, poisti vasemman silmäni, ajoi takkuuntuneen karvan pois ja puhdisti hampaat. Minä en myöskään näe jäljellä olevalla silmälläni, vaan olen täysin sokea.
Alkuun en sietänyt yhtään että minuun kosketaan, koska olin niin kipeä. Hyvin nopeasti kuitenkin kipuni katosivat hoidon ansiosta ja käytökseni muuttui täysin. Minusta tuli läheisyyttä ja hellyyttä janoava ihmisliima. Vietän usein aikaa tarhan etupihalla hihnassa muiden erityiskoirien kanssa, ja olemme ensimmäisenä vastaanottamassa vieraat tarhalle.
Olen sisäsiisti pääasiassa, toki vahinkoja voi sattua silloin tällöin, mutta kunhan pääsen säännöllisesti ulos, pidän häkkini puhtaana. Suorastaan rakastan leluja ja viihdytän itseäni mielelläni niiden parissa. Vinkulelut ovat ehdottomia suosikkejani. Haluan myös tietää, mitä minun ympärilläni tapahtuu. Kun olen huomannut sinut, et pääse enää karkuun! Käyn parkkiin jalkoihisi ja toivon saavani paljon hellyyttä, ja ehkä haluaisit viettää hetken seurassani. Minä todella rakastan huomiota ja ihmisten läheisyyttä.
Minä osaan kulkea hihnassa ja eri vierailijat sekä vapaaehtoiset vievät minua säännöllisesti kävelyille. Suhtaudun luottavaisesti sekä tuttuihin ihmisiin että vieraisiin. En tunne oloani mukavaksi muiden korien kanssa, ja minut pitää tutustuttaa muihin rauhallisesti. Tämä saattaa johtua sokeudestani, en pysty tulkitsemaan visuaalisia viestejä tai kehonkieltä, minkä vuoksi läheiset tilanteet muiden koirien kanssa ovat minulle vaikeammin ennakoitavia. Olen kuitenkin viime aikoina alkanut ottaa pieniä edistysaskelia kohti rauhallista ja positiivista tutustumista muihin koiriin.
Minä tarvitsen rauhallisen ja ennakoitavan kodin, jossa voin vähitellen opetella tilojen järjestyksen. Sokeat koirat sopeutuvat ympäristöönsä hämmästyttävän hyvin ja johdonmukaisuus auttaa asiassa. Kun huonekalut sekä ruoka-, vesi- ja nukkumapaikat pysyvät tutuilla paikoillaan, minun on helpompi liikkua ympäristössä varmasti. Turvallisesti aidattu piha olisi ihana lisä, vietän usein aikaa täällä tarhalla hihnassa etupihalla. Uuden omistajani tulee ymmärtää sokean koiran tarpeet ja olla valmis antamaan minulle aikaa uuteen ympäristöön tutustumiseen. Koti ilman muita koiria olisi todennäköisesti helpoin vaihtoehto. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, etten voisi koskaan asua toisen koiran kanssa. Pidän kovasti siitä, että ihmisiä on lähellä.
Sekä tietysti myös siitä, että tarjolla on runsaasti vinkuleluja. ♥

