Päädyin Etelä-Liettuassa sijaitsevalle Keturkojo Viltis -koiratarhalle sydäntalvella vuonna 2023 kun minut ja seitsemän muuta koiraa takavarikoitiin surkeista olosuhteista. Takavarikko toteutettiin yhteistyössä viranomaisten ja valtion elintarvike- ja eläinlääkintäviraston (VMVT) kanssa.
Liettuassa koiraongelma ei ole se, että kaduilla kulkisi vapaina paljon koiria, vaan kyseessä on perinteinen eläintenpitokulttuuri, jossa ajatellaan koiran, varsinkin isokokoisen, kuuluvan pihan perälle kiinni ketjuun. Lemmikkien oikeuksia ei tunnisteta. Koirien heikkoon pitoon liittyvää kroonistunutta tapaa kuvaa hyvin se, että minut on takavarikoinnin jälkeen adoptoitu tarhalta uuteen kotiin jo kahdesti, mutta molemmilla kerroilla minut on otettu takaisin turvaan. Nämä ihmiset eivät ole olleet rehellisiä elinolosuhteistani, vaan pitivät minua ulkokoirana pihalla. Onneksi tarhan omistaja on poliisi ja viranomaisyhteistyö toimii.
Näet vilauksen surkeasta taustastani kuvistani. Huonokuntoinen koirankoppi hädin tuskin antoi suojaa pääni päälle. Lyhyt karvani ei lämmittänyt minua tarpeeksi koleilla ja kosteilla säillä. Talvet olivat paitsi kovaa selviytymistä, myös äärimmäisen energiaa kuluttavia. Vaikka koirien laiminlyönti on Liettuassa yleistä, tarkoituksenmukainen nälkiinnyttäminen sen sijaan on harvinaisempaa. Minua pidettiin tarkoituksella aliravittuna, sillä omistajan mukaan syötyäni sain voimani takaisin ja olisin saattanut jopa katkaista ketjuni. Joskus omistaja toi meille kuolleiden tuotantoeläinten ruhoja.
Kaiken kokemani jälkeen tarha on minulle kuin paratiisi. Kaikki ovat minulle niin ystävällisiä, pääsen kävelyille ja saan säännöllisesti ruokaa. Olen tästä kaikesta aika hämmästynyt. Silti sanovat, ettei tarha saisi olla kenenkään koiran pysyvä koti. Minulla ei ole tietoa paremmasta. Olen tyytyväinen tähän ja nyt.
Ilmoitettu ikäni perustuu entisen omistajan kertomaan, mutta minut pelastaneet ihmiset uskovat todellisen iän voivan olla paljonkin nuorempi, sillä omistaja ei välttämättä puhunut asiasta totta. Minulla ei näy sellaisia ikääntymisen merkkejä, joita tyypillisesti odottaisi 11-vuotiaalta koiralta. Näköni ja liikkuvuuteni vaikuttavat hyviltä. Olen melko energinen, eikä minulla juurikaan ole harmaata karvaa. Todennäköisesti olen ainakin joitakin vuosia nuorempi tai sitten toki kyse voi olla myös hyvästä perimästä.
Vaikka olen kokenut kovia, olen onnistunut säilyttämään luottamukseni ihmisiin. Olen luonteeltani lempeä ja ystävällinen. Monet kaltaiseni koirat, jotka ovat viettäneet vuosia kaula ketjussa kiinni ja kokeneet nälkää, voivat kehittää merkittäviä pelko- ja aggressiivisuustiloja. Minulla sellaisia ei ole. Lajitovereilleni en ole ollut lainkaan aggressiivinen, päin vastoin. Olen lähestulkoon kaikkien kaveri ja olen asunut tarhalla monien muiden koirien kanssa. Synnyn kuin uudelleen jokaiseen aamuun into piukkana eilisen tomut karisteltuna kintuistani.
Useammalla vaikeataustaisella koiralla on myös vaikeuksia sopeutua uusiin tilanteisiin. Näin ei kuitenkaan ole asian laita kanssani. Sujahdan helposti joukkoon niin uuden lauman kuin perheen jatkeeksi.
Usein me nälkää nähneet syömme erittäin nopeasti pureskelematta. Tämä ominaisuus on kuitenkin hieman parantunut ajan myötä ja syön ruokani ahmimisenestokupista. On mahdollista, että jonkinlainen ahmimisreaktio säilyy loppuelämäni ajan. Minun syömistäni täytyy seurata ja vahtia myös, etten syö mitään sopimatonta ulkona. Kuulun selvästi niihin koiriin, jotka voivat imuroida koristemarjat pensaasta tai poliisiratsun lannat kadulta. Minua ei kannata koskaan jättää valvomatta esimerkiksi puruluun kanssa.
En osaa sanoa paljoakaan sisätiloihin liittyvistä taidoistani, sillä olen joutunut elämään ulkoaitauksessa myös tarhalla ollessani. Kanssani joudutaan harjoittelemaan salonkikelpoista elämää, mutta usko tai älä, meikäpoika on valmis näihin oppitunteihin. Yllättävää kyllä osaan kulkea hihnassa. Rakastankin pidempiä kävelyitä, sillä olen yhä energinen ja aktiivinen.
Vaikka jotkut koirat kantavat tällaisten kokemusten vaikutuksia loppuelämänsä ajan, olen pysynyt aina yhtä positiivisena. Olenkin varsinainen sydäntenmurskaaja ja hurmuri, jolla ei seniori-iästä huolimatta ole elämän pilke sammunut silmistä. Olisikohan minulla vielä jossain paikka, jota myös kodiksi kutsutaan? Pääsisinköhän kotiin jouluksi? ♥
