Pluke nyk. Hilkka

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2016

Koko: n. 47 cm, 12 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 04.2021

Saapunut tarhalle: 12.2020

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Pluke nyk. Hilkka

6.3.2022

Olen maaseudun lempeä tyttönen ja tulin tarhalle joulukuussa 2020. Sitä ennen kotini oli avoin taivas, ketju ja loputtomat vahinkopennut.

Olen saanut oman kodin 04.2021 ♥

Olen samalta pihalta kuin Floja, pikkuinen koira, joka löysi kodin Suomesta. Olen vähän vanhempi kuin Floja, joten saatan olla Flojan äiti. Onneksi perhe antoi minutkin tarhalle. Taas yksi piha tyhjenee koirista, joista kukaan ei välitä.

Minulla oli 7 vahinkopentua ja onneksi pääsimme kaikki tarhalle. Viisi pentua löysi ihanat kodit kotimaastaan Liettuasta ja kaksi pentua jäivät jäljelle ja pääsivät Pet Rescue Finlandin kotihoitoon. Meidän kohdallaan kaikki onnistui hyvin.

Joskus perheet nimittäin eivät odota eläinsuojelijoita ja jakavat pennut tutun tutuille ympäri maaseutua. Se aina kirvaisee eläinsuojelijoiden mieltä. He sanovat perheille, että odottakaa, tulemme hakemaan äitikoiran ja kaikki hänen pentunsa, odottakaa vähän aikaa, kun tarhalle vapautuu tilaa. Joskus perheet eivät odota. Voimme vain kuvitella, että pennut joutuivat maaseudun perheisiin ketjun päähän ja tyttökoirat alkaisivat taas synnyttää vahinkopentuja. Juuri tämä pitäisi estää. Jos pennuista puoletkin on tyttöjä, niin vuoden kuluttua maaseudulla on taas vähintään 20 vahinkopentua ja jos heitä ei saada turvaan, niin tämä luku moninkertaistuu ajan kanssa.

Lohdutuksena on se, että tänä vuonna eläinsuojelijat ovat saaneet kymmeniä pentuja turvaan ja steriloineet kymmeniä äitikoiria. Suomalaisten, teidän, lahjoitusrahoilla keväällä heti ilmojen ja koronatilanteen salliessa järjestetään sterilointiprojekti maaseudun koirille. Kilpajuoksussa eläinten hyväksi, kyllä me voitetaan.

Minä, maaseudun vaatimaton pikkukoira, olen aivan ihana luonteeltani. Varovaisen rohkea, heti valmis ystävyyteen ihmisen kanssa, niin kiitollinen rakkaudesta ja huomiosta. Nyt olisi minun aikani päästä asumaan sisätiloihin ihmisen parhaana ystävänä.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.