Sperou nyk. Winston

Sukupuoli:

Syntymäaika: 09.2017

Koko: n. 30 cm, 5,5 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Linksmosios Pedutes, Klaipeda

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 01.2021

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Sperou nyk. Winston

8.3.2022

Toinen silmäni on sokea, se voi vaikuttaa siihen, että olen vähän epävarma.

Olen saanut oman kodin 01.2021 ♥

Näillä sivuilla oleva Taisonas on vähän kuin veljeni. Kuka sen tietää, mitä sukua me olemme. Joka tapauksessa, minä olin aluksi kovin ujo, niin kuin moni tuolta samalta pihalta tullut koira. Sitten rohkaistuin ja sitten ROHKAISTUIN. Nyt mikään juttu tarhalla ei onnistu ilman minun äänekästä sekaantumista ja kommentointia.

Ymmärräthän, minä olen vasta matkalla ihmisen ystäväksi. Ensin pelkäsin ihmisen kättä, nyt tulen jo itse luokse hakemaan silityksiä. Haukkumiseni on pelkoa ja tulee vähenemään, kunhan alan luottaa ympäristööni.

Meitä kuuluisia koiria tulee muutama tälle sivulle. Piha, jossa oli 70 koiraa. Meistä tehtiin juttu TV-uutisiin, kun eläinsuojelijat tulivat pelastamaan meitä. Onneksi suurin osa meistä koirista saatiin kerralla pelastettua eri tarhoille. Hyvä juttu oli se, että kaikki tarhat tekivät yhteistyötä ja jakoivat meitä koiria toisilleen niin paljon kuin vain pystyivät ottamaan. Hyvä juttu, että julkisuuteen tuli esille kotimaani yksi ongelma, eli yksinäisten, vanhojen, syrjäytyneiden, maaseudulla asuvien ihmisten kykenemättömyys selvitä pihalla vapaasti lisääntyvistä koirapopulaatioista.

Tällaisia pihoja tulee usein esille. Mummo ja 14 koiraa. Isoäiti ja 10 koiraa. Mutta 70 koiraa!!! Se pääsee uutisiin. Naapureita alkoi häiritä meidän koirien ikuinen haukunta. Miksi kukaan ei ollut tehnyt mitään siinä vaiheessa, kun meitä oli vain kymmenisen, ihmettelen vain. Omistajamme ei halunnut tappaa vahinkopentuja, mutta hän ei myöskään kyennyt miettimään, arvostamaan, tajuamaan steriloinnin tärkeyttä. Jospa joku olisi auttanut häntä viemään koiria steriloitavaksi. No, myöhäistä se oli, kun piha oli täynnä koiria. Eikä pelkästään piha. Jokaisessa ulkorakennuksessa oli meitä koiria eri tavoin sidottuna ja suljettuna. Omistajamme ihan oikeasti luuli, että hän rakastaa meitä kaikkia ja pitää meistä huolta. Rakkaus ei vain riitä. Tarvitaan myös ruokaa, liikuntaa, hoivaa, lääkkeitä.

Liitteenä oleva video TV-uutisista on ihan väärällä kielellä, mutta ainakin näet, miten olen asunut koko ikäni ennen tarhalle tuloa.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.