Kubis nyk. Rene

Sukupuoli:

Syntymäaika: 07.2013

Koko: n. 40 cm, 12 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 01.2021

Saapunut tarhalle: 06.2020

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Kubis nyk. Rene

8.3.2022

Minä olen rauhallinen, tarkkaileva herrasmies. En varsinaisesti ujo tai arka, mutta hieman vaatimaton ja nöyrä.

Olen saanut oman kodin 01.2021 ♥

Minun pihallani oli tosi paljon koiria, ainakin 14. Maaseudulla tällaisia pihoja on liian paljon. Yksinäinen vanhus ja koirat alkavat lisääntyä. Jos vanhusta ei auteta, hän ei pääse yksin steriloimaan koiriaan. Ensinnäkin sterilointi on outo käsite vanhuksille. Yleensä perheen tai kylän mies hoitaa pennut ”vanhanaikaisella tavalla”. Kun mies kuolee, pennut jäävät eloon. Autoa ei ole, ei mitään mahdollisuutta edes ajaa jonnekin sadan kilometrin päähän eläinlääkärille.

14 koiraa on vielä aika vähän. Syksyllä 2020 löytyi vanhan rouvashenkilön piha, jossa oli 70 koiraa. Suurin osa toistensa sukulaisia, keskenään lisääntyneitä.

Onneksi on eläintensuojelijoita ja huolestuneita lähellä asuvia ihmisiä. Minun pihani on nyt hiljainen. Meitä koiria on tuotu vähitellen tarhalle, aina sitä mukaa, kun tilaa löytyy. Minä tulin tarhalle kesäkuussa 2020. Kentas, Bile, Kube, Keite – osa ystävistäni – pääsi Suomeen omiin koteihinsa. Heillä on mennyt hienosti.

Tarhalla tarkkailin kaikkea kuukauden verran, heilutin häntää ihmisille, mutta väistin lähempää tuttavuutta. Kuukauden jälkeen rohkaistuin ja tulin itse luokse. Ihmiset on kivoja.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.