Olen saanut oman kodin 12.2020 ♥
Tarhan porukat sanovat minulle, että jos haluan löytää oman kodin ja päästä pois tarhalta, voisin edes vähän heiluttaa häntää ja näyttää söpönaamaa perheille, jotka tulevat tänne tarhalle etsimään uutta lemmikkiä itselleen. En saisi mennä koirankoppiin mököttämään, kun niitä uusia ihmisiä tulee tänne. En välitä. Olen sellainen kuin olen ja jos en kelpaa tällaisena, istun sitten koirankopissa.
Olen minä aika paljon parempi kuin silloin, kun tulin tänne tarhalle, maaseudun perheestä, joille kävin tarpeettomaksi koiraksi. Kun tulin tänne tarhalle, olin jo tiineenä, puolustaen minua ja tulevia pentujani koko maailmalta. Puolustusmekanismit jäi päälle aika pitkäksi aikaa. Sitten vähitellen aloin tykätä minua hoitavista ihmisistä. Mutta vain heistä.
Minun käytöstäni ja olemustani on kyllä täällä tarhalla pohdittu ja pähkäilty koirapsykologiakirjoja tutkien. Minä kuljen lenkeillä, kaupungeilla, kahviloissa pää pystyssä ja häntä viuhkana, ihan onnellisen näköisenä koirana. Kun tulen tarhalle, sulkeudun. Häntä alas, omaan taloon mököttämään. Ulkona minua voi koskea, sisällä ei. Autistinen koira? Introvertti? Arka vai vain väärä ympäristö?
Tarhalla ollaan ihan vakuuttuneita, että tämä meteli ja hälinä ja monet ihmiset eivät sovi minulle. Minusta voisi kuoriutua ihana koira rauhallisemmassa perheessä. Rakastan minua hoitavia ihmisiä, he voivat vaikka laittaa korvani solmuun. Muut ihmiset, pysyköön poissa.
Kissat ovat ystäviäni, en välitä heistä. Voisin asua kissojen kanssa. Ihan hurjan hauska juttu on, että RAKASTAN isoja koiria. Olen ihan kuin isojen koirien varjo. Asun nyt samassa häkissä Ciangon kanssa ja voi hurja hän on iso koira. Antakaa kaverikseni iso saksanpaimenkoiramix ja olen onnellinen.
Minusta on laitettu tähän esittelyyn kaksi videota, toisessa olen ulkoseikkailulla ja toisessa tarhalla. Näet vähän, miten olen kuin kaksi eri koiraa.
