Beke nyk. Lyyti

Sukupuoli:

Syntymäaika: 07.2018

Koko: n. 35 cm, 8,5 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Linksmosios Pedutes, Klaipeda

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 12.2020

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Beke nyk. Lyyti

9.3.2022

Olen ollut tarhalla jo vuoden ja eivät ne ole minusta vieläkään saanut väännettyä mitään kaikille iloista hännänheiluttajaa. Pitääkö kaikkien olla sellaisia? Syliin hyppääviä kuolanaamoja? Minä en ole sellainen.

Olen saanut oman kodin 12.2020 ♥

Tarhan porukat sanovat minulle, että jos haluan löytää oman kodin ja päästä pois tarhalta, voisin edes vähän heiluttaa häntää ja näyttää söpönaamaa perheille, jotka tulevat tänne tarhalle etsimään uutta lemmikkiä itselleen. En saisi mennä koirankoppiin mököttämään, kun niitä uusia ihmisiä tulee tänne. En välitä. Olen sellainen kuin olen ja jos en kelpaa tällaisena, istun sitten koirankopissa.

Olen minä aika paljon parempi kuin silloin, kun tulin tänne tarhalle, maaseudun perheestä, joille kävin tarpeettomaksi koiraksi. Kun tulin tänne tarhalle, olin jo tiineenä, puolustaen minua ja tulevia pentujani koko maailmalta. Puolustusmekanismit jäi päälle aika pitkäksi aikaa. Sitten vähitellen aloin tykätä minua hoitavista ihmisistä. Mutta vain heistä.

Minun käytöstäni ja olemustani on kyllä täällä tarhalla pohdittu ja pähkäilty koirapsykologiakirjoja tutkien. Minä kuljen lenkeillä, kaupungeilla, kahviloissa pää pystyssä ja häntä viuhkana, ihan onnellisen näköisenä koirana. Kun tulen tarhalle, sulkeudun. Häntä alas, omaan taloon mököttämään. Ulkona minua voi koskea, sisällä ei. Autistinen koira? Introvertti? Arka vai vain väärä ympäristö?

Tarhalla ollaan ihan vakuuttuneita, että tämä meteli ja hälinä ja monet ihmiset eivät sovi minulle. Minusta voisi kuoriutua ihana koira rauhallisemmassa perheessä. Rakastan minua hoitavia ihmisiä, he voivat vaikka laittaa korvani solmuun. Muut ihmiset, pysyköön poissa.

Kissat ovat ystäviäni, en välitä heistä. Voisin asua kissojen kanssa. Ihan hurjan hauska juttu on, että RAKASTAN isoja koiria. Olen ihan kuin isojen koirien varjo. Asun nyt samassa häkissä Ciangon kanssa ja voi hurja hän on iso koira. Antakaa kaverikseni iso saksanpaimenkoiramix ja olen onnellinen.

Minusta on laitettu tähän esittelyyn kaksi videota, toisessa olen ulkoseikkailulla ja toisessa tarhalla. Näet vähän, miten olen kuin kaksi eri koiraa.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.