Minut löydettiin parkkipaikalta siskon kanssa. Tarhan johtaja oli viikonloppulomalla perheensä kanssa, kun puhelin soi ja huolestuneet ihmiset ilmoittivat löytäneensä kaksi pikkupippuripentua paloaseman pihalta. Siihen meni viikonlopun suunnitelmat, taas sadannen kerran. Tarhan johtajan miehellä pitää olla lehmän hermot ja lapset ovat tottuneet istumaan autossa iltaisin ja viikonloppuisin koiranpelastuskeikasta toiseen.
Jotkut puhelut voivat odottaa, kuten ihmiset, jotka haluavat itse luopua koirastaan. Heille sanotaan usein, että odota vähän, lähetä kuvia, että tarha voi julkaista koiran kodinetsijänä, yritä itse löytää koiralle koti. Älä tuo rokottamatonta koiraasi tarhalle parvoviruksen joukkoon.
Toiset puhelut eivät voi odottaa yhtään. Koira, joka on tien laidalla onnettomuuden jäljiltä. Eläinrääkkäystapaus. Koira ulkona talvikylmässä. Pikkupennut hätääntyneinä ties missä. Isommilla tarhoilla on muutama työntekijä, jotka jakavat ilta-, yö- ja viikonloppupäivystystä. Pienemmillä tarhoilla jatkuvasti 24/7 soiva puhelin kaatuu yhden ihmisen niskaan.
Sitten vielä ihmiset valittavat sosiaaliseen mediaan. ”Siellä ja siellä tarhalla, kuvitelkaa, yritin soittaa kadulla kävelevästä kissanpennusta sunnuntai-iltana ja kukaan ei vastannut. Ihan törkeää! Mitä eläintenpelastajia ne muka ovat?” ”Yritin soittaa kaikkin tarhoihin ja kukaan ei suostu ottamaan koiraani, miten huonosti nuo ihmiset tekevät työtään! Muka tarhat täynnä!” ”Eivät suostu ottamaan koiraani, mikä heissä on vikana, pitääkö minun jättää koira metsään sitten, kun ei pääse tarhalle?” ”Soitin lauantai-yönä ainakin kymmenen kertaa ja kukaan ei vastannut, miten huonosti on asiat, kun ei voi vastata puhelimeen.” ”Haluisin juuri nyt adoptoida tuon söpön koiran, jonka kuva oli netissä ja kukaan ei vastaa, eikö ne halua että koirat löytää kodin?”
Puhelimen toisessa päässä tilanne on niin erilainen. Mikään puhelu ei ole ainutlaatuinen. Yksi toisensa jälkeen löydettyjä kissoja ja koiria, parikymmentä soittoa päivässä. Samaan syssyyn pitää hoitaa ne jo tarhalla olevat koirat ja parantaa ja rokottaa. Normityöpäivää ei ole, kun koirat eivät voi odottaa lääkkeitään, ulkoilua ja ruokintaa.
Ei nuo ihmiset jaksaisi, ellei palkintoja olisi pelastetun ja parannetun koiran terveiset uudesta, omasta, parhaasta kodistaan.
Minä ja siskoni siis hengailtiin paloaseman pihalla ja päästiin sieltä suoraan kotihoitoon. Onni onnessa. Ei oltais selvitty parvoviruksesta tarhalla ilman rokotteita. Huhtikuussa oltiin jo niin isoja ja vahvoja, että tultiin tarhalle kodinetsijöiksi. Sisko löysi kodin ihan heti. Minä jotenkin jumituin, vaikka olen mielestäni ihan yhtä nätti ja kiva ja suloinen koiranpentu.
Kuka ilahduttaisi viikonloput toisensa jälkeen päivystäviä tarhan työntekijöitä antamalla minulle täydellisen kodin?