En ole enää nuoruuden hehkeä koira, mutta en ole vielä vanhakaan.
Olen saanut oman kodin 06.2020 ♥
Tulin kotihoitoon tammikuussa 2020 ja olen todellinen eläinsuojelijoiden työvoitto. Jo pari vuotta sitten eläinsuojelijat kävivät pihallani ja pyysivät omistajia antamaan minut steriloitavaksi. Vahinkopennut toisensa jälkeen ja ette halua tietää, mitä pennuilleni tapahtui. Uskomatonta, että yhäkin maaseudun synkillä, alkoholisoituneilla pihoilla pikkuisia koiranpentuja hukutetaan, haudataan eläviltä, viedään metsään kuolemaan. Tuolloin omistajani eivät suostuneet antamaan minua steriloitavaksi. Eivät, vaikka eläinsuojelijat lupasivat tehdä kaiken ja maksaa kaikki laskut. Aggressiivista uhkailua, huutoa, oven lukitsemista. Sellaista nämä eläinsuojelivat joutuvat kokemaan.
Tämä minun pihani oli sellainen piha, joka oli koko ajan eläinsuojelijoiden silmän alla. Minua ja pentujani yritettiin auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tänä talvena minulla oli taas viikon vanhat pennut, kun eläinsuojelija tuli pihalleni. Tavanomainen riita, tavanomaiset pyynnöt ja sitten luovutusvoitto, 10 eurolla eläinsuojelijat saivat ostettua minut ja pentuni. Nyt vihdoin meilläkin oli hinta, arvo. 10 euroa äitikoira ja pennut.
Kuka haluaisi antaa minulle ansaitsemani loppuelämän ihmisen parhaana ystävänä?
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.