Uma nyk. Enni

Sukupuoli:

Syntymäaika: 10.2016

Koko: n. 36 cm, 8 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 05.2018

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Uma nyk. Enni

23.3.2022

Olen syötävän suloinen pieni ja nuori koira. Ihan kummallista, että en sitten kelvannut ihmisille.

Olen saanut oman kodin 05.2018 ♥

Heippa, minut hylättiin sellaisella klassisella tavalla, että sidottiin kaupan eteen kiinni ja “unohdettiin” tulla hakemaan. Tarha oli minulle aluksi ihan kauhea paikka, tärisin ja vapisin pelosta. En vieläkään tykkää tuosta häkistä enkä ikuisesta melusta, kun sadat koirat haukkuu, mutta nämä tarhan ihmiset ovat tosi kivoja ja olen oppinut tykkäämään heistä tosi paljon.

Ensin tykkäsin vain siitä tytöstä, joka pelasti minut kaupan edestä, Nyt ne kaikki tytöt on minusta tosi kivoja. En ole mikään villisusi, olen mieluumminkin vähän ujo ja vaatimaton maalaistyttö. Kun tutustun ihmiseen, en millään saa tarpeekseni silityksistä ja hellyydenosoituksista. Minun kanssa tarvitsisi olla vähän aikaa ja kärsivällisyyttä ja jotain ylläreitäkin voi tulla matkanvarrella, mutta lupaan yrittää parhaani olla maailman paras koira, kunhan ensin ymmärrän, mitä minusta halutaan ja kunhan opin luottamaan ympärilläni oleviin ihmisiin ja uusiin asioihin.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.