Markas

Sukupuoli:

Syntymäaika: 08.2015

Koko: n. 50 cm, 12,6 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 12.2017

25.3.2022

Olen poika parhaassa iässä.

Olen saanut oman kodin 12.2017 ♥

Minun paikkani kuuluisi olla ihmisen parhaana ystävänä, jahdata palloa, leikkiä vinkuleluilla, mennä koirakouluun, kuorsata vierelläsi iltaisin, ahmia koiranruokaa, kerjätä namipaloja, järsiä puruluita, mennä koirapuistoon moikkaamaan kamuja. Arvaa, teenkö mitään näistä jutuista?

Vietän päivät ja yöt ketjun päässä yksinäni. Haluaisitko juuri sinä muutta elämäni täysin?

Lisää uutisia

Heippa vaan kaikki, kesä on tullut ja on ihanaa ulkoilla, kun kukat tuoksuu ja kaikkialla on vihreää.
Tarhalla sanovat minulle koko ajan, että minun ei kuulu olla täällä. Näin kivan ja kiltin koiran paikka ei ole tarhalla ja minulla on vielä koko elämä edessä. Täytänhän heinäkuussa arviolta 1 vuotta.
Minä tykkään kovasti ihmisistä, muista koirista ja sopisin myös lapsiperheeseen. Olisi kivaa touhuta kaikkia uusia juttuja päivät pitkät.

Minun veljeni Bosas on tullut jo Suomeen ja äitini Vike etsiin myös kotia. Ehkä joku päivä me kaikki olemme Suomessa ja voimme sopia vaikka treffit.

Lisää uutisia

Minä olen täällä kotihoidossa edelleen ja odotan, jos joku perhe haluaisi tällaisen reippaan kaverin. Minä olen sellainen sylivauva ja leikin olevani ihan pikkuinen pentu, jotta mahdun ja saisin olla sylissä. Haluan kovasti ihmisen huomiota ja rakastan puuhata kaikkea yhdessä.

Kävin juuri eläinlääkärillä ja olin tosi kiltisti, enkä yhtään yrittänyt näykkiä. Eläinlääkärissä oli muitakin koiria ja sellaisia kissojakin käymässä ja tutustuin heihin ihan rauhallisesti. Minä sain sellaisen oman sirun ja jotain rokotteita. Nyt olen kuulemma ihan valmis omaan kotiin.

Lisää uutisia

Olen ollut kodinetsijänä jo todella kauan, vaikka olisin ihan täydellinen perhekoira.
Asuin aikaisemin kotihoidossa maaseudulla lapsiperheesssä ja meillä oli huisin kivaa. Siellä oli paljon muitakin koiria ja tulin kaikkien kanssa mainiosti juttuun. Nyt olen tullut takaisin tarhalle ja kaipaan kovasti perhettä.
Olen todella älykäs ja kiltti nuori poika ja olin mukana markkinoilla edustamassa meitä rescuekoiria. Moikkasin iloisesti kaikki ihmiset ja eläimet, sillä rakastanhan minä huomiota.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.