Olen saanut oman kodin 09.2017 ♥
Ihan koko kesän minä hengailin sellaisella siirtolapuutarha-alueella ja yksi ystävällinen täti ruokki minua. Kuljeskelin ympäriinsä seuraa ja ruokaa etsien, mutta tämä täti oli minun luottokokkini. Tykkäsin olla hänen seurassaan enkä ihan ymmärtänyt, miksi hän stressasi siitä, että missä minun omistajani ovat. Omistajat? Ei minulla sellaisia ole.
Täti kuitenkin laittoi minusta ilmoituksia ja ajoi ympäri naapurustoa ja kyseli, oliko joku ehkä hukannut koiransa. No ei ollut, yritin hänelle ainakin sata kertaa sanoa sitä. Nyt tuli vähän kuin syksy ja täti sanoi, että hän ei enää tule tänne siirtolapuutarhaan hoitamaan kurkkuja ja tomaatteja ja kesäkurpitsoita. Kaupunkiin hän ei missään nimessä halunnut minua ottaa. Kun hän ei vain millään halunnut koiraa eikä vuokra-isäntäkään sellaista antaisi pitää. Minä en ymmärtänyt, miksi en voisi aina hengailla siellä hänen kanssaan. Kaikki oli jotenkin surullista varsinkin, kun hän sitten pakkasi minut autoonsa ja toi tarhalle.
Mutta minun täti oli kyllä ihan superihana. Ennen kuin hän toi minut tarhalle, hän vei minut rokotettavaksi ja eläinlääkärintarkastukseen. Ihan oikeasti, sitä ei yleensä kukaan tee, joka löytää koiran kadulta ja tuo tarhalle. Tarha joutuu aina hankkimaan ja maksamaan rokotteet ja madotukset. Tällä tädillä oli paha mieli, että minun omistajia ei löytynyt ja hänen on pakko tuoda minut tarhalle. Siksi hän halusi tehdä parhaansa auttaakseen myös tarhaa, joka joutuu ottamaan vastaan tosi paljon sellaisia kulkureita kuin minä. Tarhan ihmiset oli tosi iloisia tästä.
Miten voi olla, että joudun nyt istumaan häkissä? Ehkä haluat antaa minulle kodin?
