Natanas nyk. Osku

Sukupuoli:

Syntymäaika: 02.2017

Koko: n. 50 cm, 20 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 06.2022

Saapunut tarhalle: 02.2022

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Natanas nyk. Osku

3.4.2022

Heippa,
Minä olen Natanas, hellyyttävän huomionkipeä energiapakkaus vailla omaa kotiani.

Olen saanut oman kodin 06.2022 ♥

Päädyin tänne Penkta Kojan tarhalle, sillä jäin kodittomaksi entisten omistajieni kuoleman myötä.

Tarhan työntekijät kuvailevat minua todella energiseksi ja aktiiviseksi pojaksi, kuka on aina valmiina lähtemään ulos lenkkeilemään. Onkin kuulemma tärkeää, että tulevassa kodissani tykättäisiin ulkoilla paljon, jotta pääsen päivittäin purkamaan duracell-pupun energiani metsäpoluilla hölkötellen ja sammalmättäitä haistellen.

Yhteisten ulkoiluretkien lisäksi rakastan yli kaiken ihmisiltä saatavaa huomiota ja rakkautta. Painaudinkin jokaisen ystävällisen kasvon syliin aina tilanteen salliessa. Hellyydenkipeydestäni johtuen tarhan hoitajat kutsuvat minua oikeaksi tosielämän nallekarhuksi: Piristän lempeydelläni ja hyväntuulisuudellani apeammankin kulkijan päivää. Kokonaisuudessaan olenkin kuulemma kerrassaan valloittava nuori mies, kenen kultaakin arvokkaampi rakastava luonne ei jää keneltäkään huomaamatta.

Luonteeni ja tarhakäytökseni perusteella voisin soveltua melko monenlaiseen perheeseen. Voisin hyvin sopia kotiin, jossa saisin olla perheen ainoa silmäterä, mutta toisaalta voisin hyvin myös olla onnellinen kodissa, jossa minua olisi jo odottamassa yksi toinen kiva karvakorva. Aktiivisuusuustasoani miettien voisi olla hyvä, jos tulevassa kodissani olisi oma aidattu piha, mutta tämäkään tuskin olisi välttämätöntä, jos pääsisin muuten liikkumaan energiatasojani vastaavalla tasolla.

Miltä kuulostaa? Voisinko minä olla se Teidän perheenne puuttuva palanen? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.