Olen saanut oman kodin 09.2017 ♥
Minun perheeni ihmislapset vietiin huostaan. Se tarkoittaa sitä, että perheen vanhemmat ovat pahasti alkoholisoituneita ja lapsista ei pidetty yhtään huolta. Sosiaaliviranomaiset hakivat lapset pois. Välittikö kukaan minusta? Siitä, että istun ketjussa yksin pihanperällä ja usein minulle ei anneta ruokaa tai vettä? Siitä, että joskus perhe purkaa vihaansa minuun? Minäkin olisin halunnut lähteä pois täältä pihalta sosiaaliviranomaisten mukana.
Onneksi näitä kyliä kiertää sellainen eläinsuojelutäti, joka huolehtii meistä unohdetuista karvaturreista. Hän ajelee ympäri maaseutua ja tulee ihan rohkeasti pihoille ja kyselee ihmisiltä, miten he hoitavat koiria. Hän tarkistaa, onko koiralla puhdasta vettä, onko korvat puhtaat, onko täitä ja punkkeja, onko haavoja, onko kaulapanta kasvanut ihoon sisään, onko ruokaa. Jos asiat on pahasti, hän kysyy ihmisiltä, miksi he haluavat pitää koiraa, jos siitä eivät huolehdi? Eikö koirasta voisi ottaa kuvia ja etsiä sille parempaa kotia? Usein ihmiset sanovat, että vie pois vaan. Toiset taas ihan humalaörrellen kertovat, miten koira on heille tärkeä ja miten he rakastavat koiraa tosi paljon.
Sitten jotkut ihmiset ovat vain aggressiivisia. Sellainen oli minun perhe, tosi aggressiivinen. Tuo
eläinsuojelutäti oli vaan niin hurjan rohkea. Hän ei näyttänyt pelkäävät mitään. Hän tuli kolmeen kertaan meidän pihalle ja puhui niille ihmisille tosi pitkään. Joskus ihmiset olisivat valmiita myymään koiransa viinapullosta tai 5 eurosta, mutta periaatteesta tämä täti ei suostu siihen. Tämä täti joutuu joka päivä tekemisiin tosi pahojen ihmisten kanssa. Se on surullista, mutta täti jaksaa tätä työtä sen takia, että niin usein hän saa nähdä sellaisen ihmeen, että meikäläinen unohdettu koira saa uuden kodin ja lähettää tädille terveisiä onnellisena, leikkisänä, iloisena, lihavana kiiltoturkkina lelukorin ja sohvan viereltä. Niin kuulemma kävisi minullekin.
