Olen ujo ja arka, mutta ystävällinen Bimse-tyttö vailla rakastavaa kotia.
Olen saanut oman kodin 05.2022 ♥
Tulin tänne tarhalle yhdessä veljeni Biliksen kanssa maatilalta, jossa asustelimme yhdessä 20 muun koiran kanssa. Tilan vanha rouva rakasti meitä, mutta hänellä ei ollut aina varaa edes ruokaan, joten olimme usein nälkäisiä. Niinpä vaeltelimme vapaana pelloilla ja kylässä ruokaa etsien.
Olen ujo ja alkuun pelkäsin ihmisen kosketusta, mutta pelostani huolimatta nautin siitä, että minua silitetään ja pidetään sylissä. Pelkoni ei kuitenkaan ilmene aggressiona, vaan olen kaikesta huolimatta ystävällinen niin ihmisille kuin toisille lajitovereillenikin. Tarvitsen kuitenkin aikaa ja paljon rakkautta. Toinen sosiaalinen ja kiltti koira perheessä voisi rohkaista minua ja auttaa tulemaan ulos kuorestani. Uudessa kodissani tulisi olla aikaisempaa kokemusta ujosta koirasta. En ole tottunut asumaan sisällä kodissa, enkä osaa vielä kävellä hihnassa, mutta opin kaiken aikaa uusia taitoja.
Voisitko sinä olla se, jolla riittää rakkautta ja kärsivällisyyttä opettaa minulle kuinka voin olla rakastettu perheenjäsen?
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.