Meskis

Sukupuoli:

Syntymäaika: 04.2018

Koko: n. 40 cm, 8,4 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 06.2022

Saapunut tarhalle: 01.2022

17.6.2022

Hei, olen Meskis, söpö ja kiltti nallekarhu vailla omaa ja rakastavaa kotia. ♥

Olen saanut oman kodin 06.2022 ♥

Päädyin Penkta Kojan tarhalle toiselta, pienemmältä kunnalliselta tarhalta, josta piti lähteä kahden viikon jälkeen, kun kukaan ei minua kaivannut ja hakenut pois.

Olen tosi rohkea ja utelias, aina valmiina uuteen seikkailuun. Pärjään tilanteessa kuin tilanteessa, enkä stressaa pienistä. Energiaakin löytyy sopivassa määrin. Tiesitkö, että nimeni Meskis tarkoittaa karhua? No enhän minä mikään iso ja pelottava mustakarhu ole, vaan haleja rakastava söpö nallekarhu. Olen ystävällinen kaikille, joten sopeudun monenlaiseen kotiin.

Päivitys tilanteeseeni 21.5.2022

Ehdin jo iloita siitä, että minulla on uusi koti Suomessa, mutta valitettavasti se peruuntui viime hetkellä siksi, että osoittauduin MRSP-positiiviseksi. Se ei vaikuta minun arkeeni millään tavalla, vaan olen edelleen se sama ihana nallukka, kuin ennen testiäkin. Voit keskustella asiasta Pet Rescue Finlandin ihmisten kanssa, jos asia sinua arveluttaa.

Nyt olen kotihoidossa täällä Suomessa, sillä minulle oli jo luvattu menolippu Suomeen pois tarhalta ja Suomesta löytyi kotihoitopaikka, jonne olin enemmän kuin tervetullut. Täällä pääset katsomaan ja tutustumaan minuun kotihoitajani luona. Kotihoitaja ei säästehttps://www.youtube.com/watch?v=X4PsgZaFJNQle kehuja minun kanssani. Olen ollut ekasta päivästä alkaen avoin, rohkea, rauhallinen, tasapainoinen ja ystävällinen koira. Murskaan sydämiä mihin vain menenkin.

Unelmoin edelleen omasta rakastavasta kodista, jossa saisin elää onnellisena loppuelämäni. Voisitko sinä tarjota minulle sen? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.