30.3.2022
Minä Umede olen vielä vailla omaa kotia.
Olen saanut oman kodin 02.2017 ♥
Minut löydettiin metsästä siskoni ja äitini kanssa. Se on ihan tavallista, että kun meitä pentuja on liian paljon, niin ihmiset laittaa säkissä roskikseen tai vie syvälle metsään, että siellä muka itse selviäisimme tai sitten kuolisimme, mutta kunhan sen ihmisen ei tarvitse ottaa mitään vastuuta meistä. Onkohan se ihan oikein?
No, joka tapauksessa kyllä me oltiin NIIN iloisia, kun meidät vahingossa löydettiin. Ei meistä kunnon videotakaan saanut, kun olemme niin täynnä energiaa.
Siskoni on jo löytänyt oman kodin Suomesta ja minä haluaisin myös. Haluan kovasti leikkiä ja saada oman perheen, jonka ihmisille tehdä hyvä mieli ja viedä niitä reippaille lenkeille joka päivä.
Lisää uutisia
Asun perheessä maalla ja pääsääntöisesti ulkona enemmän, mutta touhuamme perheen kanssa joka päivä kaikkea kivaa. Sanovat, että olen täydellinen koira, oppivainen, iloinen, tykkään lapsista, kissoista ja koirista. Opin lähes yhdestä käskystä mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.