Lapute

Sukupuoli:

Syntymäaika: 08.2015

Koko: n. 40 cm, 10 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 04.2017

31.3.2022

Kotihoitopaikassa olen iloinen, älykäs ja mukava koira, vaikka vielä vähän varovainen ihmisten suhteen. Tykkään lapsista, kissoista ja muista koirista.

Olen saanut oman kodin 04.2017 ♥

Se nainen, joka eksyi meidän pihaan, alkoi itkemään. Joku oli soittanut sille ja sanonut tulkaa katsomaan.
Meidän omistaja horjui pihalle ja huusi sille naiselle, että mitäs täällä oikein urkit. Kaikennäköistä draamaa siinä sitten oli meidän pihalla. Kuulemma ei ole hyvä, että meidät on sidottu puolen metrin ketjuun ja ollaan tosi laihoja. Että asutaan ulkona, eikä meillä ole mitään suojaa sateelta tai lumelta. Ai, paitsi meikäläinen, joka on sidottu sinne pimeään navettaan. Kyllä siellä on yksinäistä!
Se nainen jätti meille ruokasäkkejä ja alkoi sitten käydä useammin. Oikeastaan se käy hakemassa meidät sieltä pihalta yksi kerrallaan aina, kun löytää kotihoitopaikan ja saa rahaa meidän eläinlääkärikuluihin.

Minun elämä kyllä muuttui kertaheitolla. On kivaa, kun masu on täynnä ja on lämmintä. Jos löytäisin oman kodin, niin joku kavereistani pääsisi tänne kotihoitoon. Meitä oli siellä pihalla kahdeksan koiraa. Ei paljon, ei vähän. Kyllä meidät kaikki saadaan pelastettua.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.