Olen ulkonäöltäni kuin minipieni bordercollie ja luonteeltani ihan kympin koira.
Olen saanut oman kodin 05.2017 ♥
Pet Rescue Finlandin autonkuljettaja on jo vuoden verran kertonut näille suomalaisille tädeille, että hänen kotikylässään Kedaineksessa on myös valtavasti hylättyjä koiria. Tädit vaan ei ikinä ole ehtinyt lähteä Kedaineen asti tutkimaan tilannetta ja tarkistamaan tarhoja ja etsimään hyviä eläinlääkäreitä. Niinpä kuski kyllästyi odottamaan ja päätti lähettää minut Vilnaan yhtenä esimerkkinä. Minut siis napattiin pellolta kesken ruuankerjäysretkeäni ja tuotiin Vilnaan tarhalle silleen, että ”terveisiä Suomeen!”. Tarhalla ei ollut yhtään tilaa ja minut laitettiin kissanhäkkiin. Onneksi yksi suomalainen täti sitten viipotti paikalle ja vei minut kotihoitoon. Täti oli vähän hermostunut, että tällainen lahja muka, mutta tädin sydän heltyi, kun katsoi minun silmiä. Olin tosi peloissani ja kun minua silitettiin, niin menin ihan myyräksi maahan ja vinguin. Siksi perheen poika kutsui minua delfiiniksi. Sitten Pet Rescue Finlandin vapaaehtoinen ihan Lontoosta asti antoi minulle nimen Alma. Onpas hyvä, kun messenger on keksitty, kaikki Pet Rescue Finlandin tädit Suomessa ja Englannissa pääsi tutustumaan minuun.
Nyt kun huomasin, että täällä minua ei kukaan lyö, niin olen parissa päivässä muuttunut aika iloiseksi ja itsevarmuus nousee koko ajan. En ole haukkunut ketään vieraita, heilutan vaan vimmatusti häntää ja menen ihan pieneksi. Muut koirat on kaikki minun ystäviä ja kissoja väistän kohteliaasti.
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.