Marta

Sukupuoli:

Syntymäaika: 09.2015

Koko: n. 30 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Lese, Vilna

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 12.2016

1.4.2022

Olen hurjan ystävällinen, utelias, aktiivinen ja tosi kiltti muille koirille.

Olen saanut oman kodin 12.2016 ♥

Olin sellainen koirankoppiin ketjulla sidottu elävä ovikello, kunnes omistajani ymmärsivät, että nuori aktiivinen koira ei sovi tuollaiseen hommaan ja toivat minut koiratarhalle. Hmm. Kai se oli ihan hyvä. Olisivat voineet minut tappaa tai viedä syvälle metsään tai vaan jättää ruokkimatta.

Lempileikkini on jahdata kissoja ja metsästää hiiriä, joten uudessa perheessäni en varmaan ymmärtäisi, että kissat ja jyrsijät ovat kanssa ystäviä. Siis metsästysviettiä riittää. Muuten kyllä olisin tosi kiinnostunut uudesta perheestä. En ole ikinä elämässäni asunut talon sisällä eikä minun kanssa ole tehty mitään. Sohva, lelut, lenkkely ja koirakoulu omien ihmisten kanssa kuulostaa tosi kivalle!

Lisää uutisia

Jee, olen päässyt kotihotelliin ja se on täällä on ihan mahtavaa!

Ekan yön leikin ihan koko ajan pehmoleluilla. Riemullani ei ollut rajoja. Miksiköhän ne ihmiset näytti niin väsyneille? Minulle kun riitti viiden minuutin torkku ja sitten jatkoin leikkejä. Minulla on myös uusi kaverini Rokis, se vähän komentelee minu,a mutta kilttinä tyttönä väistän nöyrästi.

Lenkkeillä tykkään IHAN hurjasti ja tavattiin koirakavereitakin. Olen ujo, mutta kiinnostunut muista koirista.
Pääsin käymään myös kahvilassa ja se oli ihan huippujuttu. Paljon kivoja ihmisiä ja tuo juttu, jota kutsuttiin pullaksi maistui hurjan hyvälle. Minä syön ihan kaikkea. Hyppäsin jopa pöydälle, kun ne ihmiset ei meinanneet antaa tarpeeksi ruokaa.
Ai niin, en ole haukkunut kertaakaan enkä edes jahdannut sitä kissaa, joka asuu samassa talossa.
Ekan päivän olin tosi hermostunut ja halusin touhuta koko ajan. Ihmiset sanoivat, että olen kuin pieni lapsi, joka pitää laittaa päiväunille. Menin kiltisti omaan huoneeseen ja torkuin rauhassa. Sitten taas jaksoin riehua.
En pelkää yhtään mitään ja opin tosi nopeasti. Leikin pehmoleluilla ja palloilla ja puruluilla. Ihmiset kielsivät sohvatyynyillä leikkimisen, vaikka ne oli ihan parhaita.
Sovin aktiiviseen, iloiseen perheeseen ja siellä saa olla olla muita koiria, lapsia ja vaikka niitä kissojakin.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.