Kuulumisia kotihoidosta 8.7.2025
Voi kuinka hyvillään olinkaan, kun pääsin takaisin tänne maalaismaisemiin. Ei tuo cityelämä ollut sittenkään meikäläisen juttu, vaan tulipahan kokeiltua. Oon kyllä siis ihan ihka-aito landepoju!
Arki rullaa täällä omaan tahtiinsa, sillä erotuksella, että sain hetken aikaa olla ainoana koirana talossa – eli kaiken huomion täydellisenä keskipisteenä. Parrasvaloissa paistattelu maittoi kyllä, mutta nyt seuraamme on lyöttäytynyt jo uusi koirakaveri. Jahka seurailet sivujani, niin kuulet myöhemmin miten meidän kimpassa olo luonnistuu.
Ulosantini on päässyt täällä minulle suotuisassa ympäristössä ja oikeissa käsissä kehittymään aina vaan parempaan suuntaan. Kykenen taitavasti ilmaisemaan oman mielipiteeni ja tarvittaessa osaan myös poistua liian jännistä tilanteista. Tiedän senkin varmuudella, että jos kömmin omaan petiini, niin siellä saan olla aivan huolehti, kaikessa rauhassa. Se on minun turvapaikkani.
Suhtaudun varsin hienoeleisesti vieraisiin ihmisiin, mutta toki se edellyttää vastavuoroisuutta. Ja vinkiksi – minun luokse kylään tullessa, herkkutuliaispussin kanssa saapuminen paikalle tekee kaikesta niiiiin paljon mielekkäämpää! Eikä kannata sitten alkuun olla liikkeissään liian rivakka – tuolloin on aina mahdollisuus, että paimennusmoodini aktivoituu ja silloin se on menoa! Vaan rauhallisesti sohvalla istuskellen, koiran elekieltä herkästi tulkiten hyvä tulee – sillä saa meikäläisen kapsahtamaan syliin alta aikayksikön! Ja sitten toivon, ettei rapsuttelut ja paijaukset ihan heti lopu.
Minä olen muuten alkanut jumppailemaan ja venyttelemään ihan säännöllisesti. Pikkuruisena kaverina joudun katselemaan paljon ylöspäin, joten vastaliikkeet on oiva keino saavuttaa balanssia. Ja siis jumppaaminenhan on nastaa puuhaa – ihan porkkanapalkalla meikä vetelee koko jumppasetin! Sen jälkeen sitten vedetään vesiryyppy ja tirsat. Hihnalenkkejäni on kohtuullistettu, eikä haittaa yhtään, sillä ne toisten koirien ohitukset menee minulla aina enemmän tai vähemmän rähinäksi. Onneksi maaseudulla on tietysti harvemmin vastaantulijoita ja täällä aidatulla pihalla saankin kirmailla ihan omaan tahtiini ilman moisia häiriötekijöitä.
Ehdottomasti ykkösjuttuni on edelleen puruluiden piilottaminen pihalle. Kyytiä saa tuolloin viiniköynnökset ja ruiskaunokit, niiden tilalla on enää vain siisti kasa, josta sitten sopivan hetken tullen kaivelen ylös savessa marinoidun luun. Ja voinen paljastaa, että näitä aarrekätköjä siis löytyy kymmenittäin.
Tämän pojan agendana on elää kiireetöntä maalaiselämää, peräänantamattoman aitona itsenään. Vaikka olenkin vähän tällainen peräkammarin poika, niin kyllä tuohon rinnalle aina tyttökaveri sopisi – sellainen ymmärtäväinen tyyppi, joka ei säiky hyväntahtoista jääräpäätä ja hyväksyy myös sen tosiasian, että oman ihmiseni huomio on minulle kerrassaan välttämättömyys. Pyöriikö sinun nurkissasi soma tyttökoira ilman poikaystävää? Täällä hurmuri herrasmies Zaibas haaveilee voitaisiinko ehkä juuri me olla yhdessä se kuuluisa mach made in heaven? ♥
Kuulumisia kotihoidosta 16.2.2025
Jouduin yllättäen muuttamaan väliaikaisesti kaupunkiin kerrostaloon. Vaan minäpä olen osoittanut olevani vallan sopeutuvainen kaveri, eikä kaupunkielämä ole laisinkaan saanut minua pois tolaltaan – päinvastoin, olen ollut niin kiinnostunut kaikista uusista jutuista ja niitähän täällä kaupungissa riittää! Ihan suurkaupungin sykkeeseen en mieli, mutta rauhallinen lähiö, taajama tai vastaava voisi myös tulla kyseeseen maaseudun rauhan lisäksi.
Utelias luonteeni pitää minut liikkeellä kaikkea uutta ja ihmeellistä ympärilläni tutkien, vaikka jotkut asiat hieman vielä jännittävätkin. Nosturi ja autotallin sähköovi ovat sellaisia ihme kapistuksia, että niihin pitää suhtautua kyllä hieman varauksella. Rappukäytävän ääniin reagoin jonkun verran, mutta sekin on kerennyt vähentymään tässä parin viikon aikana.
Edelleen olen sellainen herkkusuu, että namipalkka saattaa parhaimmillaan olla jopa liian kierroksia nostattavaa. Minulle riittää mainiosti palkaksi ihan vaikkapa porkkana ja sehän on vieläpä oikein terveellistäkin, jos olen oikein ymmärtänyt. Meilläpäin ei ruokaa syödä koskaan kupin pohjalta, vaan milloin mistäkin aktivointilelusta tai erinäisistä piiloista. Rakastan yli kaiken sitä, kun pääsen itse etsimään muonani, kuono maata viistäen.
Lenkillä kohti tulevat koirat ovat minulle haastavia, mutta eihän tuo ole mikään ihme – me katujenkasvatithan olemme tottuneet siihen, ettei ole suotavaa lähestyä kohtisuoraan kavereita, vaan kohteliain ja rauhoittavien elein kylki edellä hieman kaartaen. Sen sijaan jos saan ensin kaikessa rauhassa käydä istuskelemaan uuden koiran seurassa, niin aika nopeasti ymmärrän, ettei ole mitään hätää. Sekään ei minua haittaa, jos joku koira sattuu kävelemään jokusen matkan edellä minua. Tuolloin keskittyminen säilyy vielä niin hyvin, että pystyn samalla nappaamaan kaikki hyvät hajuterveiset matkan varrelta. Ja jos joku koira sattuu aloittamaan rähjäämisen, olen kokenut usein paremmaksi pyrkiä tilanteesta pois. Aikamoisia herrasmiehen elkeitä siis, vaikka itse sanonkin.
Valjaiden pukemisen kanssa ollaan edetty huimasti. Samoin rapakelillä tassujen pyyhintä on siistille pojalle nykyisin ihan ok. Kynsienleikkuuta on kanssani harjoiteltu ahkerasti, kuitenkin pieni askel kerrallaan ja täysin minun ehdoilla edeten. Se on kaikkinensa minusta vieläkin liian jännää, ja saatankin tällöin näykkäistä ihmistäni. Mutta hei, askel kerrallaan, eikös se sanontakin kuulu, että harjoittelu tekee mestarin!
Yöt nukun mielelläni omassa pedissäni, en siis koe enää pakottavaa tarvetta olla koko ajan lähellä ihmistäni. Yksinolotkin ovat sujuneet täällä uudessa paikassa hyvin, koirakaverin kanssa. Rauhoitun hienosti lepäämään ja tykkään kaiken touhuamisen keskellä ottaa myös kunnon nokoset sohvan nurkassa. En ole yhtään turhautuneen oloinen, kun touhua ja palautumista on mahdollistettu minulle sopivassa suhteessa.
Itseluottamukseni on kasvanut paljon tässä matkan varrella ja stressitasonikin ovat melko maltilliset, kaikista muutoksista huolimatta. Oma ihmiseni on kuvannut minun olevan herkkäsieluinen, mutta samaan aikaan niin temperamenttinen tapaus. Se on kyllä haaste, mutta samaan aikaan myös suuri rikkaus. Vienosti päätä sivulle kallistaen pohdiskelen täällä, josko jossain päin universumia olisi toinen niin herkkäsieluinen, mutta niin temperamenttinen tyyppi vailla loppuelämän kestävää ystävyyttä. Täällä minä edelleen sinua odottelen. ♥
Kuulumisia kotihoidosta 7.12.2024
Olisi taas hyvä hetki päivitellä kuulumisiani kotihoidosta. Tiedättekös mistä minut yleensä täällä tavoittaa parhaiten? No ehdottomasti ulkosalta! Siellä meikäpoika kirmailee mielellään aidatulla alueella vapaana tai pitkässä liinassa. Pelkkä maisemien ihailu ei tosin minulle riitä, vaan kaipaan toimintaa. Ulkosalla ehdottomasti lempipuuhaani on ollut nuuhkuttelupuuhien lisäksi noiden puoliksi natusteltujen puruluiden hautaaminen saviseen peltoon tai mutaan – ikään kuin jemmaan pahan päivän varalle. Vaan sellaista pahaa päivää ei onneksi minulle taida olla enää tulossa – sen taidan itse jo tietääkin, koska kaikki puruluujemmat on tullut kaivettua ylös ja lopulta tuhottua viimeistä murua myöten rinnan alle. Nyt alkaa vaan näyttämään siltä, että saan ainakin hetkeksi unohtaa tämän harrastuksen talven laskeuduttua maan kamaralle.
Minä saan alati kehuja siitä kuinka hieno ja taitava kotikoira olen. Olen myös kehittynyt todella paljon. Ennen jännitin vieraita ihmisiä, erityisesti omalla reviirilläni. Nyt minua on saanut olla miltei hätistelemässä vieraiden remppamiesten jaloksissa pyörimästä, kun olen mennyt kiinnostuneena tutkimaan heidän työskentelyään täällä meidän keittiössä – samalla yrittäen kiivetä vuoronperään jokaisen syliin. Ihmisen huomio ja läheisyys ovat minulle tätä nykyä varsin mieleisiä juttuja.
Yksinolot sujuvat minulta ongelmitta koirakaverin kanssa. Kuljen turhia vetämättä hihnassa ja matkustan erittäin mallikelpoisesti autossa. Olen myös täysin sisäsiisti. Kosketusta ja käsittelyä on harjoiteltu kanssani neuvottelemalla. Turkin harjaaminen sekä hampaiden ja korvien tarkastus sujuu minulta mainiosti, joskin kynsien leikkuu ja turvavaljaiden pukeminen vaativat vielä lisää harjoittelua. En piittaa lenkillä vastaan tulevista henkilöautoista, mutta pakettiautot ja rekat saavat kyllä kuulla kunniansa haukun merkeissä, samoin toiset koirat. Pystyn kyllä nopeasti keräämään itseni noiden tilanteiden jälkeen, eli haukkuminen ei jää päälle. Olen myös tarkka ja siisti poika, joka haluaa että kotona tavarat ovat niille kuuluvilla paikoillaan. Saatan nimittäin ilmoittaa ihmiselleni, jos hän jättää omat saappaansa lojumaan eteisessä väärään kohtaan – tämähän ei nimittäin näin jämptille pojalle passaa laisinkaan! Rutiinit ja tutut asiat kun luovat minulle turvallisuuden tunnetta.
Kuten siis aiemminkin mainitsin, olisi toivottavaa, että omassa kodissani olisi koirakaveri odottamassa. Vaikka tukeudunkin koirakaveriini ja omaan ihmiseeni mielelläni, niin löytyy minusta se itsenäisempikin puoli – siihen on vaan annettava minulle mahdollisuus. Itsehillintäni on kehittynyt myös roimasti, enkä enää tirahtele oikein mistään. Kiukuttelu on siis saanut jäädä. Eikä tämä nyt johdu pelkästään siitä, että skarppaisin näin joulun alla kun tontutkin tarkkailevat, vaan ihan oikeasti olen todennut, että nyt minun on hyvä olla. Minulla ei ole syytä äksyillä ja pelätä – olenhan turvassa ja tulen myös kuulluksi. Joten jos siellä ruudun toisella puolella joku koiran elekieltä hyvin tulkitseva, mäyräkoiramaista habitusta fanittava, kärsivällisyydestään kuuluisa, koiran kanssa touhuiluun panostava ihminen lukee tätä – täällä hessuhopomaisen vilpittömän uteliaalla asenteella maailmaa alati kiinnostuneena tarkkaileva hännänheiluttaja kaipailisi sitä omaa ihmistään, jonka kainaloon painautua pienenä kääryleenä vailla huolta huomisesta. Eli ei muuta kun tuumasta toimeen ja hakemusta rustaamaan! ♥
Kotihoidon kuulumisia 3.9.2024
Olen päässyt kokeilemaan elämää maalaismaisemissa ja voi että kun meikäpoika viihtyy! Niin paljon uusia mielenkiintoisia hajuja metsän siimeksessä ja pellon kupeessa. Niin paljon kaikkea uutta ja jännää tutkittavaa! Kuinka rakastankaan sitä, kun pääsen oikein kunnolla nuuskuttelemaan ja käyttämään kuonoani. Ei sitä turhaan sanota, että kotikoiratkin kaipaavat koiralle lajityypillistä touhuilua. Nuuskuttelupuuhien lisäksi mieleeni on luiden järsiminen, herkkujen etsintä ja olenpa kerennyt leluilla leikkimiseenkin tutustua. Kuuleman mukaan olen erittäin hyvä kommunikoimaan. Jotta onnistuu ymmärtämään tällaisen kaltaiseni rescuekoiran mielenmaisemaa, olisi todellakin suotavaa, että myös uudelta ihmiseltäni löytyisi hyvät kommunikointitaidot sekä vankkaa taitoa koiran elekielen tulkinnasta. Etsin edelleen kotia vain aikuistalouksista.
Täällä kotihoitopaikassani on tilaa ja lääniä vaikka muille jakaa. Se on ollut suureksi avuksi kaiken uuden parissa. On hyvin tärkeää, että minulle mahdollistetaan tilaa väistää tai peruuttaa kokonaan tilanteesta pois, jos alkaa mennä minun makuuni liian jännäksi. Sillä vaikka olen hyvinkin innokas kaiken uuden suhteen, niin kieltämättä tietyt uudet jutut, kuten vaikkapa toiset koirat, ovat olleet vielä melkoinen kysymysmerkki minulle. Aika nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että tuo rauhallinen ja ystävällinen lajitoverini täällä uudessa kotihoitopaikassani ei todellakaan haluaisi minulle mitään pahaa – päinvastoin, hän toivotti minut hyvin lämpimästi tervetulleeksi omaan kotiinsa.
Pikkuhiljaa minusta on kuoriutumassa osittain jopa koirasosiaalinen kaveri – ainakin tämän nykyisen uuden koirakaverini osalta. Se on suuri askel minulle, pienikokoiselle ja pelokkaalle koiralle, jonka on ollut hankala luottaa kehenkään. Nyt olen jo ottanut nokosia sulassa sovussa vuoteella makoillen koirakaveri vieressäni. Ollaan myös ulkoiltu yhdessä ja hän on esitellyt minulle kaikkia uusia paikkoja. Meistä on siis tullut ystävät. Noh, on minulla edelleen niitäkin tilanteita kun ihan tosissaan kiukustun, mutta kukapa nyt aina jaksaisi olla hyvällä tuulella. Pääosin olen kuitenkin päässyt yllättämään kotihoitajani oikein positiivisesti ja suurimman osan ajasta olenkin viittä vaille valmis kotikoira.
Kotihoitajani on kehunut minua sympaattiseksi, ihmistä vilpittömästi rakastavaksi koiraksi, joka sulattaa sydämen monta kertaa päivässä. Tämän vuoksi minun on hyvin vaikea ymmärtää, ettei minulla ole jo sitä omaa loppuelämän kotia. Olisitko sinä se minun pitkään odottamani oma ihminen, jonka turvalliseen syliin voisin käpertyä juuri tällaisena kuin olen – eli pienenä, mutta pippurisena sydäntenvalloittajana! ♥
Kotihoidon kuulumisia 30.7.2024
Olen ollut nyt tovin kotihoidossa paikassa, jossa minulla on koirakaveri. Tämän koirakaverin kanssa yhteiselo ei ole ollut aina niin sopuisaa – taidamme molemmat olla hieman itsepäisiä persoonia ja kummankaan on tilanteen tullen vaikea antaa periksi. Ei me aina olla väittelemässä, on niitä sellaisiakin päiviä kun ollaan ihan nätisti ja nautitaan elämästä vailla huolen häivää. Olen kuitenkin edelleen hyvin ihmisläheinen ja en tiedäkään mitään parempaa kuin huomio omalta ihmiseltäni! Rapsutukset ja ihmiseni vieressä sohvalla löhöily ovat minulle paras palkinto – herkkujen lisäksi!
Olenhan minä edelleen aika menevä ja helposti kaikkeen reagoiva tapaus. Reaktiivisuudestani huolimatta kotihoitajani on nähnyt minussa sen kaiken kätketyn potentiaalin ja näin ollen uskaltautunut viemään minua erilaisiin paikkoihin, kuten lähikauppaan. Ja kyllä vain, minä köröttelen koirakärryn kyydissä aivan kaikessa rauhassa, kuikuillen milloin päästään koirien herkkuhyllylle! Tästä on kerätty ihan todistusaineistoakin. Samoin hilpeän hauskat uintireissuni on myös ikuistettu videolle. Käythän kurkkaamassa nämä päivän piristykseksi!
Kotihoidon kuulumisia 11.5.2024
Viimeiset ajat kotihoidossa ovat sujuneet minulla varsin mallikkaasti. En ole enää kokenut tarvetta puremiselle ja muutoinkin reaktiivisuuteni on vähentynyt huomattavasti. Enää en viitsi edes rappukäytävästä kantautuville äänillekään haukkua. Varmasti eläinlääkärin määräämällä jatkuvalla kipulääkityksellä on ollut myönteinen vaikutus minuun, joten sitä ehdottomasti jatketaan. Veikkaisin kuitenkin kaikista suurimmassa roolissa kohti kotikoiraksi edistymistäni olleen kärsivällinen kotihoitajani. Hän on ymmärtänyt minun olevan hitaasti lämpenevää sorttia ja antanut tämän vuoksi minulle runsaasti aikaa. Yhteinen taipaleemme hänen kanssaan on todistanut myös minulle, että on olemassa turvallisia ja ystävällisiä ihmisiä, jotka ihan oikeasti haluavat vain tehdä oloni mukavaksi. Sen sisäistämiseen on minulta mennyt vain jonkin aikaa, joka on täysin normaalia minun taustat huomioiden.
Luottamuksen vahvistuminen ihmiseeni on näkynyt arjessani varsin vahvasti sillä, että olen alkanut kaivata läheisyyttä. Olen alkanut viettämään enenevissä määrin aikaa käpertyneenä oman ihmiseni viereen sohvalle – olen ymmärtänyt sen olevan turvapaikkani. Vielä aiemmin saatoin hieman kavahtaa kosketusta ja kaikenlaiseen käsittelyyn olen suhtautunut varauksella. Nyt saatan kaikessa hellyydenkipeydessäni käydä vaikkapa pusuttelemaan kotihoitajaani. Katsokaa vaikka, tästä on ihan todistusmateriaalia videoissani! Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten määrätietoinen haasteiden työstäminen palkitaan – kukapa ei tällaista pötkylämakkaraa haluaisi sinne viereensä loikoilemaan, joka luottamuksen saatuaan on valmis hukuttamaan sinut suukkoihin!
Kotihoidon kuulumisia 9.4.2024
Olen ollut kotihoidossa jo pidemmän aikaa, joten on hyvä hetki päivitellä kuulumisiani. Minulla on mennyt täällä hieman vaihtelevasti. Suurien muutosten keskellä stressitasoni olivat pitkän aikaa korkealla, mikä ei sinänsä ole ollenkaan tavatonta. Onhan minulla ollut tässä niin paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Olen vaatinut paljon aikaa sekä ymmärrystä kotihoitajaltani uusiin ihmisiin ja uuteen paikkaan sopeutumisessa. Paineistavaksi kokemissani tilanteissa olen turvautunut puremiseen. Epäilyksi nousi, voisiko minulla olla kenties kipuja. Olen käynytkin erikoiseläinlääkärillä kattavissa kipututkimuksissa. Siellä selvisi viitteitä lonkkaviasta sekä kyynärnivelien inkongruenssista. Nämä kasvuhäiriöstä johtuvat vaivat ovat sangen yleisiä matalajalkaisten koirarotujen perillisillä ja niiden hienostuneilla sekoituksilla, kuten juuri minunlaisellani koiralla. En anna tämän kuitenkaan lannistaa minua, kaipaan vaan erityistä parempaa huolenpitoa.
Osaavissa käsissä minussa on potentiaalia vaikka mihin. Hihnakäyttäytymiseni lenkillä on huomattavasti parantunut siitä mistä lähdettiin. Edelleenkin saatan alkaa haukkumaan lajitovereitani kohdatessa, mutta oikeanlaisella ohjauksella pystyn rauhoittumaan hienosti ohitustilanteiden jälkeen ja matka jatkuu. Turvavaljaiden pukeminen ja erilaiset käsittelytilanteet sujuvat kanssani jo helpommin. Kerrottakoon myös tässä kohtaa, että olen perso herkuille, joten sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää kanssani uuden oppimisessa!
Olin pidemmän aikaa hyvin haukkuherkkä rappukäytävästä kantautuvien äänien suhteen. Kotihoitajani on työstänyt tätä haastetta kanssani paljon. Minussa on tapahtunut kyllä edistystä, mutta harjoiteltavaa riittää vielä. Kotihoitajani mukaan olen epävarma ja suhtaudun varauksella uusiin asioihin ja ihmisiin. Eli vaikka olenkin tällainen pienikokoinen ja suloinen tappijalkainen ilmestys, jonka haluaisi heti kaapata syliinsä, niin minun kanssani on edettävä hitaasti. Pieni askel kerrallaan, eleitäni oikein tulkiten ja niitä kunnioittaen – sitä minä toivon. Olisi kyllä lohdullista löytää sellainen ihminen, joka olisi valmis panostamaan minunlaiseeni itsepäiseen, mutta ihanaan mäykkymixiin. Minä nimittäin tiedän ansaitsevani tulla ymmärretyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin olen. ♥
Kuulumisia 12.11.2023
Olen ehtinyt olla täällä Suomessa lähes 5 kuukautta omassa perheessäni ja pääosin minulla on sujunut vallan mainiosti. Kävi kuitenkin siten, että lenkille lähtiessä, varusteita laittaessa, puraisin ihmistäni käteen. Nyt etsinkin uutta kotia, jossa olisi ymmärrystä rescuekoiran kaikille puolille. Eihän siitä kauaa kuitenkaan ole, kun stressaava tarhaelämä oli arkipäivääni. Positiiviset koirankoulutustaidot ja koirien elekielen tuntemus ovat kanssani tärkeitä taitoja. Tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa, mutta koska olen paineistavaksi kokemassani tilanteessa käyttänyt hampaitani, etsin kotia aikuistaloudesta ja ainoana lemmikkinä.
Olen oman perheeni kuvailujen mukaan ollut mäyräkoiramaiseen tapaan reipas ja leikkisä koira. Kaikki vieraat ihmisetkin olen päästänyt kotiini häntää heiluttaen ja heiltä rapsutuksia kerjäten, vahtimista en ole kokenut tarpeelliseksi. Yksinolon kanssa minulla ei ole ollut mitään ongelmia ja muutamat käskytkin hallitsen hienosti herkkupalkalla. Kanssani on jo harjoiteltu kuonokopan käyttöä. Osaan myös rauhoittua todella nätisti ja yöt nukun omassa pedissäni.
Lenkeillä haukun vastaantuleville koirille. Lähemmät koirakontaktini ovat olleet hyvin harvassa, joten en ehkä ole päässyt näyttämään lajitovereille muuta kuin tätä äänekästä puolta itsestäni. Positiivisella kouluttamisella voisi mahdollisesti saada hieman hillittyä haukkumistani. Ja tietysti jos saisin omia koirakavereita, joiden kanssa saisin vaikka juoksennella koirapuistossa, hihnakäyttäytymiseni mahdollisesti lenkeilläkin rauhoittuisi. Muistathan, että olen kuitenkin koira ja haukkuminen on osa normaalia kommunikointiani.
Nyt etsin sitä loppuelämän kotia, jossa hyödynnettäisiin positiiviseen vahvistamiseen pohjautuvaa koulutusta ja osattaisi lukea koiran elekieltä. Ja tietysti hyväksyttäisiin minut juuri sellaisena kuin olen. Sillä muutamasta pienestä haasteesta huolimatta haluaisin jatkossakin olla se ihana ja rakastettava perheenjäsen, jollainen olen ollut tähänkin asti.
Tarhalla ollessani
Päädyin tänne Penkta Kojan tarhalle, kun omistajani kuoli ja jäin yksin. Se tapahtui jo maaliskuussa, joten moni koira viereltäni on jo saanut ikioman kodin, Minä joudun vielä odottamaan omaani, ja kylmä talvi on edessä. ♥
Sanovat täällä, että muistutan monella tavalla mäyräkoiraa. Tykkään haukkua muita koiria ja lähes kaikkea mikä liikkuu. Mutta oikeastaan olen todella rohkea, iloinen, utelias ja erittäin hyvä ihmisten kanssa. Rakastan saada huomiota, rapsutuksia ja hellittelyä.
Sopisin parhaiten kotiin, jossa ei ole muita lemmikkejä. Haluan itse saada kaiken huomion ja saattaisin mäyräkoiramaiseen tapaan pomottaa muita lajitovereitani. Mutta ihmisiä rakastan todella paljon. Voisitko sinä olla juuri se, joka pelastaa minut täältä kylmältä tarhalta, ja ottaa minut perheenjäseneksi ikiomaan rakastavaan loppuelämän kotiini? ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.