Dora

Sukupuoli:

Syntymäaika: 07.2015

Koko: n. 50 cm

Kotimaa: Liettua

Tarha: Lese, Vilna

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 05.2016

3.4.2022

Minä olen tosi kaunis ja erikoisen näköinen nuori tyttö.

Olen saanut oman kodin 05.2016 ♥

Olen Akita-sekoituksen näköinen ja TOSI ystävällinen. Minut löydettiin maaseudulta kaduilta kuljeksimassa ihan kauhean näköisenä, ihoni oli rikki ja silmät tulehtuneet. Onneksi ystävälliset ihmiset toivat minut tarhalle ja minut on parannettu ihan kuin uudeksi.
Olen valmis uuteen kotiin.
Onneksi minut pelastettiin, sillä luonteeni on pelkkää kultaa ja minusta tulee ihana lemmikki. Ikäni on täydellinen kaiken uuden oppimiseen.

Lisää uutisia

Vietin päivän Doran kanssa. Otettiin ulos häkistä ja seisottiin ulkona juttelemassa tarhan johtajan, Zivilen kanssa ja koko ajan Dora odotti kärsivällisesti hiljaa istuen.
Kun lähdettiin kävelemään, niin koko ajan katsoi minua kuin ihmetellen, että kukas sinä sitten olet. Yleisesti koko päivän aikana Doran taluttaminen oli helppoa, hän ei yhtään vedä, vaan jotenkin hypiskelee kuin vinttikoira ja hidastaa pienemmästäkin remmin otteesta. Paha, pentumainen tapa on riehuttaessa ottaa kiinni hihnasta tai taluttajan vaatteista, sitä varten tarhalla pitävät mukana jotain lelua, jota Dora voisi rieputtaa.


Doralla on häkki täynnä leluja ja ulkotarhassa riehuu ruokakuppien kanssa, jos ei ole leluja. Tuttujen maisemien ulkopuolella autojen ja ihmisten vilinässä oli tietenkin hämmennyksissään, mutta rohkeasti olisi moikannut jokaista ohikulkijaa. Koirakohtaamiset kaupungila meni hyvin, Dora on kiinnostunut muista koirista, mutta ei hauku tai rynnistä tai osoita aggressiivisuutta, katsoo ja jatkaa matkaa. Oli tosi kiva, että Dora haki kontaktia ihmisestä.


Dora on selvästi älykäs koira. Dora ei juokse ja riehu päättömästi, vaan etsii ihmisestä virikkeitä ja kontaktia.Tarhan johtaja kertoi, että muiden koirien kanssa erittäin leikkkisä, pitää rajuista leikeistä ja siten on paras ystävä tarhan Malcikin kanssa (myös tulossa Suomeen). Dora on dominoiva muiden koirien kanssa ja etenkin ruoka-aikana puolustaa omaa annostaan. Eläinlääkärillä hän oli toinen koiristamme, jolle ei tarvinnut edes laittaa kuonokoppaa verikoetta otettaessa.


Tällä hetkellä koira on liian laiha, noin 10 % saisi olla lisää painoa. Turkki ja iho huonossa kunnossa. Doralla oli paha ihotulehdus ja babioosi, punkin levittämä sairaus, jotka melkein veivät hengen, nyt vasta 2 kk toipumista takana. Eläinlääkärillä sanoivat, että voisi olla sharpeitakin sukujuurissa, kun kuonon roikkuva iho ja turkki on sen tyyppinen. Muuten hienot hampaat, ei mitään sairauden merkkejä. Illalla, kun palautin tarhalle, kaikki vapaaehtoiset tulivat vuorotellen moikkaamaan Doraa ja kehumaan.
Dora on todella ihmisystävällinen ja ihana koira.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.