Kamerunas nyk. Ben

Sukupuoli:

Syntymäaika: 06.2021

Koko: n. 40 cm, 6 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 10.2022

Saapunut tarhalle: 09.2021

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Kamerunas nyk. Ben

7.4.2022

Hei, olen Kamerunas, ujo pieni ja nuori poika vailla omaa kotia. ♥

Olen saanut oman kodin 10.2022 ♥

Elin elämäni ensimmäiset kuukaudet pienessä kylässä villinä ja vapaana. Saattaa kuulostaa romanttiselta, mutta tosiasiassa se on kaikkea muuta. Eräs nainen ruokki minua ja muita meikäläisiä, kunnes meitä oli aivan liikaa. Silloin hän päätti soittaa tänne Penkta Kojan tarhalle ja pyysi apua. Niinpä päädyin tänne vain kolmen kuukauden ikäisenä. Se oli syyskuussa 2021. Eli nyt olen viettänyt täällä meluisalla tarhalla kuunnellen sadan koiran haukuntaa ympäri vuorokauden jo kohta vuoden… Kuvassa näytän todella paljon isommalta kuin todellisuudessa. Olen itse asiassa todella pieni ja hoikka hauveli.

Taustastani johtuen en ole nähnyt paljon ihmisiä, ja siten tottunut heihin. Siksi olen ujo ja hieman arka, enkä ollut koskaan aiemmin kulkenut hihnassa. Nyttemmin olen jo oppinut sen taidon. Uudet jutut jännittävät vielä kovasti, jolloin pysyttelen mieluusti sylissä turvassa. Opin kyllä aivan varmasti elämään kotioloissa ja nauttimaan siitä. Apunani voisi olla vaikka kiltti lajitoveri opastamassa sitä, miten kotona toimitaan. Tulen nimittäin erittäin hyvin toimeen kaikken koirien kanssa.

En pyydä paljon, mutta olisin ikionnellinen jos voisit tarjota minulle rakkautta ja mukavan kodin loppuelämäni ajaksi. Odotan täällä tarhalla, joten käythän täyttämässä adoptiohakemuksen. ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.