Bité nyk. Vieno

Sukupuoli:

Syntymäaika: 03.2020

Koko: n. 35 cm, 9 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 05.2022

Saapunut tarhalle: 03.2022

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Bité nyk. Vieno

10.4.2022

Ihastuttava hellyydenkipeä nuori tyttönen vailla omaa rakastavaa loppuelämän kotia. ♥

Olen saanut oman kodin 05.2022 ♥

Hei!
Minä olen Bité, juuri kaksi vuotta täyttänyt kuvankaunis prinsessa.

Päädyin tänne tarhalle hyvin pienestä Liettualaisesta maalaiskylästä, josta minut löydettiin yksin seikkailemasta täysin oman onneni nojasta.

Tarhan työntekijät kuvailevat minua todella ystävälliseksi, kiltiksi ja rakastavaksi tyttöseksi, kenelle parasta koko maailmassa on ihmisten antama huomio ja rakkaus. Olenkin juuri se veijari, kuka seuraa herkeämättä kaikkia tarhan työntekijöitä pihamaalla ja pitää huolen siitä, että ahkerasti työskentelevät hoitajamme muistavat pitää ansaitut märkien suukkojen täyteiset lepotaukonsa. ♥

Kerrassaan häkellyttävän ihanan luonteeni ja sopeutumiskykyni ansiosta hoitajani uskovat, että voisin soveltua hyvin monenlaiseen eri kotiin. Toisin kuin siis monen muun rescuekoiran kohdalla, voidaan minun mahdollisesti katsoa soveltuvan myös lapsiperheeseen tai kotiin, jossa olisi jo odottamassa yksi karvakorva jos toinenkin.


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.