Erlas nyk. Koda

Sukupuoli:

Syntymäaika: 11.2021

Koko: n. 29 cm, 5 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 05.2022

Saapunut tarhalle: 03.2022

Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Erlas nyk. Koda

27.4.2022

Hei, olen Erlas, nuori koiranpentu vailla ikiomaa rakastavaa kotia. ♥

Olen saanut oman kodin 05.2022 ♥

Tulin tänne tarhalle maatilalta, jossa asustelin 20 muun koiran kanssa. Tilan vanha rouva rakasti meitä, mutta hänellä ei ollut aina varaa edes ruokaan, joten olimme usein nälkäisiä. Niinpä vaeltelimme vapaana pelloilla ja kylässä ruokaa etsien. Ei niin isossa laumassa saa myöskään ihmiseltä kaipaamaamme huomiota ja rakkautta. Puolet laumastamme päätyi tänne Mazas Draugaksen tarhalle.

Kun tulimme veljeni Andisin kanssa pieninä pentuina, olimme hyvin arkoja ja säikkyjä. Mutta täällä tarhalla on ollut aivan ihana vapaaehtoistyöntekijä, joka on antanut meille paljon aikaansa, huomiota ja rakkautta. Niinpä meistä on kasvanut rohkeita, uteliaita ja leikkisiä koiranpentuja. Rakastan saada huomiota ja hellittelyjä. Olen veljeäni rohkeampi ja energisempi. Tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta painiksi pistän useimmiten veljeni kanssa. Hoitajani naureskelevat, että minulla on kuulemma koko tarhan kovaäänisin haukku, jonka tunnistaa kaukaa. Niinpä tiedän joutuvani uudessa kodissani opettelemaan uusia tapoja. Mutta nuori kun olen, niin kärsivällisyydellä ja postiiivisella vahvistamisella opin varmasti kotikoiran tavoille.

Valitettavasti kukaan täällä Liettuassa ei ole osittanut kiinnostusta minua kohtaan, joten siksi käännyn teidän suomalaisten puoleen. Löytyisikö sieltä minulle ihana perhe, joka haluaisi antaa minulle ikioman rakastavan kodin? ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.