Ela

Sukupuoli:

Syntymäaika: 03.2019

Koko: n. 27 cm, 4,5 kg

Kotimaa: Liettua

Tarha: Penkta Koja, Kaunas

Sijainti: Omassa kodissa

Kotiutunut: 06.2022

Saapunut tarhalle: 03.2022

8.5.2022

Hei, olen Ela, ihastuttavan aurinkoinen pikkuprinsessa vailla omaa kotiani. ♥

Olen saanut oman kodin 06.2022 ♥

Vaaleanpunainen kieli, suloiset luppakorvat, suklaasilmät ja vaalea hännänpää. Se olen minä, Ela.

Päädyin tänne Penkta Kojaan yhdeltä toiselta ”tarhalta”, joka ei meidän tarhan vapaaehtoisten eläinsuojelijoiden keskuudessa ole kovin hyvässä maineessa. Tämä johtuu siitä, että siellä meitä koiria annetaan uusiin koteihin melko heppoisin perustein selvittämättä kunnolla adoptoijien taustoja ja kyvykyyttä koiran omistamiseen. He siis tarkoittavat hyvää, mutta toteutuksessa olisi vielä parantamisen varaa.

Ulkonäöltäni minua voisi helposti luulla vasta muutaman kuukauden ikäiseksi pennuksi, sillä olen niin pieni ja pentumaisen näköinen suloisine töppöjalkoineni. Todellisuudessa olen kuitenkin juuri aikuisen koiran rajapyykin saavuttanut 3-vuotias neitokainen – Joku voisikin sanoa, että olen koira parhaassa iässä. Ihastuttavan ulkonäköni lisäksi omaan myös vertaansa vailla olevan luonteen: Hoitajani kuvailevat minua ystävälliseksi, kiltiksi, leikkisäksi ja ihmisrakkaaksi prinsessaksi, joskin välillä pieni vieraskoreus ja ujous nousevat pintaan uusissa tilanteissa ja paikoissa.

Tarhan työntekijöiden mukaan voisin soveltua hyvin monenlaiseen kotiin, sillä tulen hienosti toimeen aikuisten lisäksi myös lasten kanssa. Tykkään myös leikkiä toisten koirien kanssa, joten tarhakäytökseni perusteella voisin hyvin sopia perheeseen, jossa olisi jo toinen koira odottamassa.

Jos kuvani ja kuvaukseni saivat sydämesi läikähtämään, niin laitathan huolellisesti täytetyn adoptiohakemuksen tulemaan. Haluaisin kovasta päästä jo omaan kotiini. ♥


Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.