Ajankohtaista

Tulevat tapahtumat

Tapahtuman nimi
Ajankohta
HESY löytöeläinpäivät
7.3.2026-8.3.2026
Hyväntekeväisyyspuistoilua Järvenpäässä klo 13-15
15.3.2026
PRF mukana lemmikkimessuilla
25.4.2026-26.4.2026

Uutiset ja tiedotteet

  • Tautmilaksen tarhan aikaisemman johtajan Zivilen terveiset 10-vuotiaalle Pet Rescue Finlandille

    |
    Ensimmäisenä toimintavuotena tutustuimme myös toiseen koiratarhaan Vilnassa eli Tautmilaksen tarhaan. Koiratarhan silloinen johtaja Zivile on rautainen eläinsuojelija ja tähän päivään asti ystävämme ja tukijamme. Emme ikinä unohda sitä näkyä, kun Zivile ulkoilutti kahdeksaa koiraa kerrallaan, kun saavuimme ensimmäiselle tutustumisvierailulle. Opimme myös pian, että Zivile ei ikinä jutellut meidän kanssamme, ennen kuin kaikki koirat olivat ulkoilleet,…
  • PET RESCUE FINLAND 10 VUOTTA – Perheen juhlavierailu Lesen tarhalla

    |
    Tänä vuonna Pet Rescue Finland täyttää 10 vuotta. Kun allekirjoitimme yhdistyksen perustamiskirjan 12.12.2015, emme osanneet vielä aavistaa, että edessämme olisi vuosikymmen täynnä sitoutuneisuutta, oppimista, kyyneleitä, naurua – ja ennen kaikkea: yli 2300 koiran ja kissan matkaa omiin pysyviin koteihinsa Suomessa. Olemme kiitollisia siitä, että halu auttaa yksittäisiä eläimiä on kasvattanut meistä ison yhdistyksen, joka on…
  • Hyviä aikeita Q & A

    |
    Yhdistykselle on tullut Ylen julkaiseman podcastin tiimoilta hyviä kysymyksiä. Julkaisemme niitä vastauksineen tässä artikkelissa. Artikkeli päivittyy. 4.2.2026 Kysymys: Toimittaja Ronja Salmi sanoi televisiossa, että koska Liettuassa ei ole katukoiraongelmaa vaan enemmän kyse on omistajien asenteista ja siitä, että he eivät huolehdi koiristaan, sterilointiprojektit eivät ole tehokkaita. Miksi Pet Rescue Finland ry kuitenkin haluaa steriloida eläimiä Liettuassa?…
  • VASTUULLINEN TOIMINTA VAATII VAIKEITA PÄÄTÖKSIÄ

    |
    YLE Areenassa on julkaistu “Hyviä aikeita” podcast-sarja, jossa kerrotaan mm. liettualaisen koiratarhan, Penkta Kojan, toimintaan liittyvistä ongelmista. Pet Rescue Finland ry teki tarhan kanssa yhteistyötä useamman vuoden ajan. Olimme tietoisia siitä, että tarhalla oli liian paljon koiria ja että olosuhteissa oli parannettavaa. Sen sijaan emme tienneet, että Penkta Koja vastoin tekemäämme sopimusta ja selkeää kieltoamme…
  • Kun tekeminen ei riitä – entä jos koira on ylivirittynyt, ei vain aktiivinen?

    |
    Adoptoitko sinäkin koiran, jonka kerrottiin olevan vilkas ja aktiivinen, mutta joka kotona paljastuikin räjähtäväksi energiapommiksi, remmirähjäksi, tuholaiseksi tai olemalla muuten vain ”enemmän kaikkea”. Tässä blogikirjoituksessa Pet Rescue Finlandin koiraperheet, Pauliina Laurila (eläintenkäyttäytymistieteilijä ja kouluttaja) sekä Jenny Jalonen (kouluttaja ja koirien käyttäytymisen asiantuntija) jakavat aitoja kokemuksiaan arjesta ja työstä ylivirittyneiden rescue-koirien kanssa. Molemmat asiantuntijat käyttävät tietopohjaisia…
  • Uudistamme toimintaamme koirien parhaaksi

    |
    Pet Rescue Finland ry on toiminut Liettuassa jo 10 vuotta ja auttanut Liettuan koiratarhoja monilla tavoilla. Yli 2300 tarhakoiraa, eli keskimäärin 20 koiraa joka kuukausi, on löytänyt kodin Suomesta.  Yhdistyksemme toiminnan päämäärä on “tarhat tyhjiksi vuoteen 2036 mennessä” eli pitkäjänteinen vaikuttaminen Liettuan eläinsuojelutilanteeseen. Pelkästään adoptiotoiminta ei riitä tavoitteen saavuttamiseksi, siksi olemme myös toteuttaneet 10 sterilointiprojektia…

Seuraa meitä somessa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

HESYn perinteiset löytöeläinpäivät lähestyvät – ja tuttuun tapaan myös PRF on mukana! 🐾

Lauantaina 7.3. vietetään valtakunnallista löytöeläinpäivää, ja sen kunniaksi useat eläinsuojeluyhdistykset kokoontuvat saman katon alle kaksipäiväiseen tapahtumaan.

Tule tapaamaan meitä ja juttelemaan toiminnastamme. Paikan päällä mahdollisuus ostaa kannatustuotteita. 💜

🗓️ Lauantaina 7.3. klo 10–16
🗓️ Sunnuntaina 8.3. klo 10–15
📍 HESY-keskus, Muonamiehentie 7, Helsinki

Nähdään löytöeläinpäivillä! 🐶
... Näytä lisääNäytä vähemmän

HESYn perinteiset l�

Hyvää kansainvälistä koiran ulkoilutuspäivää! 🐕

Olipa karvakuonosi pururadan sprintteri tai pientareiden perusteellinen tutkija, tänään 22. helmikuuta on täydellinen päivä nauttia yhteisestä matkasta täysillä.🐾🐶

Suuntaa koirakaverisi kanssa lempipolullenne tai lähtekää tutkimaan uutta reittiä – yhteiset ulkoiluhetket vahvistavat niin koiran kuin omistajan hyvinvointia.🥰🐕
... Näytä lisääNäytä vähemmän

Hyvää kansainväli

Osaatko lukea koiraasi? Tunnistatko millainen leikki on hyvää tai milloin kannattaa lähteä koirapuistosta?
 
Iltalehden artikkelissa eläinten käyttäytymistieteilijä ja käytösneuvoja Pauliina Laurila kertoo vinkkejä miten lukea koiraa. Kaikki leikki ei ole aina kivaa ja stressitöntä koiralle, eivätkä kaikki koirat viihdy koirapuistossa.
 
Pauliina Laurila on mukana myös Pet Rescue Finlandin toiminnassa. Jatkossa  Pet Rescue Finlandin kautta koiran adoptoiville kuuluu Pauliinalta tunnin puhelinkonsultaatio osana koiran kulukorvausta.
 
Konsultaatiossa koiran uusi omistaja saa tukea ja käytännön vinkkejä rescuekoiransa kanssa toimimiseen. Konsultaation avulla voidaan myös ennakoida ja ennaltaehkäistä ongelmatilanteita arjessa sekä tuoda keinoja ja toimintamalleja mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Erityisesti rescuekoiran kanssa on tärkeää hakea aiheeseen perehtyneen ammattilaisen tukea matalalla kynnyksellä.
 
Pauliina Laurila on tehnyt töitä rescuekoirien parissa kauan ja tottunut kaikenlaisiin koiriin, perheisiin ja haasteisiin.
 
Artikkeli luettavissa: www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/b347875d-9701-4a37-ad9d-29a50a561577
... Näytä lisääNäytä vähemmän

Osaatko lukea koiraa