Joulun ihme kävi toteen
Somen avulla toteutettiin joulun ihme ja löydettiin koiratarhalle saapuneelle Bonitalle (nyk. Flylle) oma koti,
Somen avulla toteutettiin joulun ihme ja löydettiin koiratarhalle saapuneelle Bonitalle (nyk. Flylle) oma koti,
Teksti: Anni Saarela – eläintenkouluttaja EAT, www.koirapalvelubalanssi.com Kotiin tulevat vieraat aiheuttavat usein koirissa voimakkaita tunteita. Koiraa voi jännittää, se voi olla innostunut tai molempia yhtä aikaa. Vieraiden suhteen epävarma koira voi esimerkiksi haukkua ja pyrkiä karkottamaan vieraat kauemmas tai pyrkiä heiltä piiloon mutta se voi myös vaikuttaa ylenpalttisen ystävälliseltä, mitä voi välillä olla vaikea tunnistaa…
Osoite: Populaatiopiha Lähettäjä: Tigre Tovereilleni pihalla. Tigre täällä hei. Heinäkuu tuntui maailmanlopulta meille kaikille. Mietitte varmaan mihin moni meistä katosi. Me kiinniotetut luulimme hävinneemme kamppailun. Oudossa paikassa odotimme häkeissä, tärisimme ja pelkäsimme pahinta. Yksi toisensa jälkeen sai piikin ja vietiin pois. Tuli minun vuoroni. Mutta se ei ollutkaan loppu. Jokainen meistä heräsi. Meidät vietiin paikkaan,…
Oletko jo liittynyt kannatusjäseneksemme? Tai muistanut uusia olemassa olevan kannatusjäsenyytesi? Jäsenenä olet tärkeässä osassa mahdollistamassa yhdistyksemme toiminnan jatkuvuutta ja auttamassa Liettuan rescuekoiria – ilman teitä ei olisi meitä. Jäsenmaksuilla kerätyillä varoilla voimme auttaa siellä, missä sitä eniten milloinkin tarvitaan – esimerkiksi yhteistyötarhojemme tukemisessa, eläinlääkärikuluissa tai steriloinneissa. Jäsenmaksut ovat meille tärkeää, vakaata tuloa, joka auttaa meitä…
Rakkaalla lapsella tai tässä tapauksessa koiralla on monta nimeä: Vendi, Venkku, Venksu, Venkula ja niin edelleen…
Tapasin Pirataksen Linksmakalnis asuinalueella noin 40 km Kaunasista olevalla Penkta Kojan suurella koiratarhalla, kun joukko Pet Rescue Finland yhdistyksen vapaaehtoisia halusivat tulla tutustua tarhalla oleviin koiriin ja erityisesti näkemään tarhalla pisimpään olleiden kuulumisia.
Toivon, että jokaisella koiraihmiselle tulee vastaan se niin kutsuttu ”The koira”. Olimme onnekkaita, kun matkamme varrelle osui sellainen. Tällä muistotekstillä haluan nostaa myös yhden rescue-toiminnan varjopuolen esiin – kliinisestikään terveeksi todettu koira ei välttämättä ole terve ja voi hyvin. Samalla kirjoitus on kunnianosoitus kaikille sielukkaille ihanille selviytyjille ja perheille, jotka adoptoivat senioreja.❤ Noju (Nojus, Linksmosios…
Arka Esci karkasi oltuaan kotona vain kaksi päivää, mutta toimivan verkoston avulla tyttö saatiin kotiin 10 päivän karkureissulta. Mitä tehdä, jos koira karkaa?
Salla ja Eetu (Damuride) reissaavat Bulgariaan YouTube-sarjassa “Polkemalla Bulgariaan” tutustumaan heidän koiransa, Julyn, kotipaikkaan. Matka on nyt päättynyt, ja Salla ja Eetu ovat luoneet reissustaan kahdeksanosaisen vlogisarjan, jossa he jakavat unohtumattomia hetkiä eri maista ja kaupungeista. Ensimmäisessä jaksossa matka alkaa Helsingistä, kulkien Viron ja Latvian läpi kohti Liettuaa. Liettuassa he suuntaavat Penkta Koja -koiratarhalle. Eli…
Viikonloppuna juhlistetaan yhteistyötarhamme Mazas Draugasin 10-vuotissyntymäpäiviä! Yhdistys on perustettu vuonna 2014 Liettuan maaseudulle, Birzain alueelle. Viisi vuotta sitten juhlimme yhdessä kyseisen yhdistyksen 5-vuotispäiviä. Haluamme jakaa kanssanne, kuinka Pet Rescue Finlandin sekä Mazas Draugasin yhteinen taival on alkanut. Yhteistyömme Mazas Draugazin kanssa alkoi aivan vahingossa vuonna 2016. Eräs suomalainen perhe etsi itselleen pikkuista mäyräkoiran näköistä koiraa…
Juhannuksen tarharakennusmatkan korvilla on sopiva hetki muistella tammikuista tarhareissuamme Liettuassa, johon tiivistyi kolmen vapaaehtoisen pitkäaikainen haave kokonaisesta kuukaudesta yhteistyötarhoillamme. Lähempänä lähtöä kovia pakkasia paukkuvat sääennusteet saivat lievästi sanottuna puntit tutisemaan ja pistivät miettimään montako villavaatetta repussa on liikaa. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa järki käteen ja lähteä matkaan miellyttävissä kesäkeleissä eikä suinkaan keskellä sydäntalvea? Jälkikäteen voi…
Vuosien ajan olemme kuulleet koirista, jotka tulevat Penkta Koja tarhalle Joniskis kylän kunnalliselta tarhalta. Penkta Kojan työntekijät saavat noin kerran kuukaudessa puhelinsoiton kunnallisen tarhan työntekijältä Juozakselta. Tarhalle on kerääntynyt koiria, joiden 14 päivän karanteeniaika on loppunut ja koirat pitäisi lopettaa. Penkta Kojan työntekijä Lina ajaa paikalle ja hakee koirat turvaan. Yhteistyötä on tehty jo 10…
Siinä kaikki!
Siinä kaikki!