Nyt kun vuosi on vaihtunut, niin on hyvä hetki hieman muistella mennyttä vuotta. Vuonna 2021 ennätysmäärä liettualaisia tarhakoiria löysi kodin Suomesta, eli 227 onnellista koiraa. Tammikuulle 2022 on jo varattu 35 koiraa, joten hyvin on uusi vuosi myös alkanut. Vertauskohtana vuonna 2020 uuden kodin löysi 154 tarhakoiraa. Yhteistyötarhoillamme on jatkuvasti 50-200 koiraa, joten apua tarvitaan.

Olemme saaneet ihania uutisia ja terveisiä uusilta adoptioperheiltä pitkin vuotta ja olemme parhaamme mukaan yrittäneet tukea perheitä ja koiria myös sopeutumisen haasteiden aikana.

Kahdeksan koiraa joutui etsimään uuden kodin, 11 koiraa kuoli vuoden 2021 aikana.Koronaepidemian varjostamana vuotena isoja tapaamisia ei järjestetty, mutta koiranomistajamme kokoontuivat paikallisesti Turussa, Tampereella, Klaukkalassa ja Helsingissä. Oli ilo seurata koirien riemua ja leikkimistä.

Järjestimme kaksi sterilointi projektia Liettuan maaseudulla. Ja huikea uutinen oli kun vuoden 2021 aikana Liettuasta tuli virallisesti raivotautivapaa maa, joten raivotaudin vasta-aineisiin käytetyt varat koirien kulukorvauksesta kohdistetaan sterilointiprojektien rahoittamiseen.

Kiitos kaikille kun olette olleet kanssamme yhdessä auttamassa kodittomia koiria. Tukijoiden sekä koirien adoptioperheiden tuen voimalla olemme täynnä energiaa ja astumme vuoteen 2022 luottavaisin ja rohkein mielin.