Haluan kertoa sinulle tarinani – se on pitkä, mutta uskon, että jonain päivänä se saa onnellisen lopun.
Saavuin tarhalle 18.7.2024. Minut löydettiin huonossa kunnossa. Asuin ketjun päässä maatilalla ja jalkani oli murtunut, eivätkä aiemmat ihmiseni sitä olleet koskaan hoitaneet. Lisäksi kärsin korvatulehduksesta, erittäin huonosta ihon kunnosta ja olin alipainoinen.
Tarhalla sain onneksi huolenpitoa ja apua, mutta valitettavasti haasteet ja vastoinkäymiset seurasivat toisiaan. Liettuassa onkin sanonta siitä, että onnettomuudet eivät koskaan tule yksin. Jalassani todettiin moniosainen reisiluun murtuma ja se vaati pitkän ja vaativan leikkauksen. Sen jälkeen seurasi pitkä ja vaikea toipuminen. Toipuminen kuitenkin eteni. Kuitenkin kolme kuukautta leikkauksen jälkeen aloin jälleen ontua. Röntgenkuvat paljastivat, että leikkauspultti oli siirtynyt ja tarvittiin uusi leikkaus sen poistamiseksi. Onneksi luu oli jo parantunut.
Noin neljä kuukautta ensimmäisen leikkauksen jälkeen ilmeni uusi ongelma – haavoja saman jalan tassussa. Koko tassuni oli haavainen ja yritin astella eri tavoin välttääkseni kipua. Sain suojatossun käyttööni, mutta siitä huolimatta paraneminen oli hidasta ja tassu pysyi turvonneena. Useiden eläinlääkäreiden konsultaatioiden jälkeen pääsin vihdoin 29.1.2025 neurologin vastaanotolle ja tietokonetomografiaan. Tutkimuksessa havaittiin huomattavasti suurentunut nivusimusolmuke. Siitä otettiin koepala – tulos osoitti, ettei kyseessä onneksi ollut syöpä. Ja steroidihoidon aloittamisen jälkeen tassu vihdoin parani.
Samaan aikaan olen kärsinyt mahavaivoista ja ripulista. Kokeilin lukuisia erilaisia ruokia, mutta ripuli ja alipainoisuus vain jatkuivat. Jouduin jälleen laajempiin tutkimuksiin ja minulla epäiltiin jopa haiman vajaatoimintaa. Se kuitenkin osoittautui toimivan moitteettomasti. Eläinlääkärit epäilivät minulla IBD:tä (tulehduksellista suolistosairautta). Sain uuden ruokavalion, jossa oli hydrolysoitua proteiinia – sellaista, jota keho ei tunnistaisi – ja steroidiannostani vähennettiin pienimpään tehokkaaseen tasoon. Näistä oli vihdoin apua, vatsani toiminta normalisoitui ja painoni nousi.
Hoitoni tarhalla on ollut kallista – olen kuulemma tarhain kaikkien aikojen kallein koira, voitko kuvitella! Onneksi olen saanut hoitoa ja tarhalla puhuvat, että uskovat kyllä mahdollisuuteeni vielä löytää ihan oma koti. Kaikesta kokemastani huolimatta olen uskomattoman positiivinen, energinen ja elämää rakastava koira. Niin kauan kun asun tarhalla, arvostaisin suuresti kummien tukea, joka mahdollistaa minulle hyvän elämän. Haluaisitko alkaa kummikseni ja ystäväkseni?
