Saiksas

Kategoria: Etsii kummia

Sukupuoli:

Syntymäaika: 08.2012

Kotimaa: Liettua

Tarha: Mazas Draugas, Panevezys

Sijainti: Tarhalla (Liettua)

Saapunut tarhalle: 07.2024

Etusivu / Kummikoirat / Saiksas
Etsin omia kummeja!

Hei, olen jo 13-vuotias seniori Saiksas. Minut pelastettiin populaatiopihalta. Tarvitsen tukea jalkojeni kipulääkitykseen.

Olen jo iäkäs herra, sillä tarhan arvion mukaan synnyin vuonna 2012. Saavuin Mazas Draugasin tarhalle heinäkuussa 2024. Minut pelastettiin Pasvalysin alueelta paikasta, jossa yli 30 koiraa eli todella huonoissa oloissa. Onneksi rohkea pelastusoperaatio toi minut ja monta muuta koiraa turvaan.

Kun saavuin tarhalle, olin hiljainen ja varovainen. Olen edelleen ujo ja tarkkailen maailmaa rauhassa, mutta vähitellen olen oppinut, että kaikki ihmiset eivät ole pelottavia.

Nyt olen jo hyvin vanha koira. Tarhalla huomattiin, että liikun yhä hitaammin ja jaloissani on kipuja. Olen käynyt eläinlääkärissä ja minulle on määrätty kipulääkitys. Sisäelinten ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt muutoksia, ja verikokeeni ovat olleet hyvät.

Vaikka kävelen hitaasti, nautin yhä lyhyistä, rauhallisista kävelyistä. Ne ovat minulle tärkeitä hetkiä.

Olen nyt mukana kummikoiraohjelmassa. Kummien tukemana saan parhaat mahdolliset lääkkeet, tutkimukset ja saan elää loppuelämäni täällä tarhalla erityisen hyvin hoidettuna.

Kiitos, jos ryhdyt kummikseni. 💛

Liity kummiksi

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Etunimen julkaisu
Kummius on voimassa toistaiseksi. Jos valitset lahjoitussummaksi esimerkiksi 20 € ja maksat 3 kk välein, kertamaksu on silloin 60 euroa 3 kuukauden välein.
Täytä tämä kenttä, jos haluat nimetä kummiksi eri henkilön ja maksaa kummiuden lahjana.