Trima

Kategoria: Kummius päättynyt

Sukupuoli:

Syntymäaika: 01.2016

Kotimaa: Liettua

Tarha: Keturkojo Viltis, Alytus

Sijainti: Omassa kodissa (kotiutui tarhan kautta)

Saapunut tarhalle: 03.2024

Kummiuteni on päättynyt.

Kiitos kaikille kummeille avusta!

Hei, olen Trima, 9-vuotias ystävällinen seniori. Vaikka olen sokea niin pärjään arjessa hienosti. Tulen toimeen kaikkien kanssa, kissojenkin, enkä hötkyile turhista. Etsin kummeja tukemaan tulevaa hammaslääkärikäyntiäni ja yleistä hyvinvointiani tarhalla.

Minut löydettiin maaliskuussa 2024 harhailemasta Butrimonysin kylän laitamilta, Liettuan Alytusin alueelta. Kuljin yksin lähellä vanhaa maatilaa, mutta kukaan ei tullut perääni. Ihmiset toivat minut turvaan tarhalle. Siitä alkoi uusi luku elämässäni.

Alusta asti olen ollut pieni arvoitus. Ensin ajateltiin, että olen nuori ja reipas aikuiskoira. Myöhemmin selvisi, että olenkin seniorirouva. Vielä yllättävämpää oli, kun hiljattain huomattiin, että olen täysin sokea. Silmätutkimuksessa maaliskuussa 2025 paljastui, että toisessa silmässäni on vamma ja toinen täysin sokea verkkokalvosairauden vuoksi. Kukaan ei ollut osannut epäillä, koska liikun niin sulavasti ja törmäilemättä!

Rakastan ihmisiä ja nautin jokaisesta silityksesta. Tulen hyvin toimeen muiden koirien kanssa, ja olen testattu myös kissojen seurassa, joista en piittaa lainkaan. Olen helppo ja lempeä kaveri. Kävelen kauniisti hihnassa, ja minut näkee usein tarhan vieraiden kanssa lenkillä kämppikseni Delgadon rinnalla. Olen siisti ja maltillinen, ja odotan aina omaa vuoroani päästä ulos lenkille.

Nyt kevään kynnyksellä turkkini kaipaisi pientä ehostusta: vanhaa talviturkkia olisi vielä harjattava pois. Lisäksi huomattiin, että hampaissani on ruskeita läiskiä ja yksi kulmahammas on murtunut, joten hammaslääkärikäynti on jo suunnitteilla. Etsin kummiystäviä, jotka haluaisivat auttaa minua pysymään terveenä ja hyvävointisena täällä tarhalla.