Juhannuksen tarharakennusmatkan korvilla on sopiva hetki muistella tammikuista tarhareissuamme Liettuassa, johon tiivistyi kolmen vapaaehtoisen pitkäaikainen haave kokonaisesta kuukaudesta yhteistyötarhoillamme. Lähempänä lähtöä kovia pakkasia paukkuvat sääennusteet saivat lievästi sanottuna puntit tutisemaan ja pistivät miettimään montako villavaatetta repussa on liikaa. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa järki käteen ja lähteä matkaan miellyttävissä kesäkeleissä eikä suinkaan keskellä sydäntalvea? Jälkikäteen voi sanoa, että onneksi järki ei voittanut tällä kertaa. Pitkästä tarhakuukaudestamme irtoaa useampikin teksti, joista tähän väliin ensimmäinen.
Avustettavien tarhojen listalle valittiin Mazas Draugas, Siauliau Letenele ja Keturkojo Viltis. Jälkimmäisillä keskityimme koirien lisäämiseen adoptio-ohjelmaan ja näistä seikkailuista kerromme myöhemmin lisää. Keskittykäämme tässä tekstissä Mazas Draugasiin.
Suloista nimeä ”Pikku ystävämme” kantavalla tarhalla on takanaan pitkä prosessi tarhan muutettua uuteen ja parempaan paikkaan vuonna 2022. Tarhan vaiheittainen rakentaminen on raskasta, kun samalla hoidetaan koirat, selviydytään arkisista haasteita ja yritetään vastata jatkuvaan tarhalle jonottavien koirien tulvaan. Aivan joka saralla on tarvetta apuun. Tarhan omistaja Anzelika paiskii sitkeästi töitä tarhan eläinten hyväksi ja me haluamme auttaa häntä niin paljon kuin mahdollista.
Paikan päällä meitä odotti reippaasti yli -20 °C pakkasissa selviytyvät koirat. Pienimmät ja lyhytkarvaisimmat majoittuvat puolilämpimissä tiloissa, kun loput ovat katoksella ja oljella vuoratulla kopilla varustetuissa aitauksissa. Mieliala on vaisu, kun tassujaan nostelevat, värisevät koirat painautuvat kylmää metalliverkkoa vasten saadakseen osansa kosketuksesta. Yksi nuolee vesikupin jäätynyttä pintaa ja toinen ei tule kopista ulos ollenkaan. Silti, pakkasilmassa on toiveikkuutta, koska paikalle on tultu nimenomaan hommiin. Kesän lämmön kaikottua auttajia ei ole tarhoilla liiaksi, joten töitä riittää.
Mazas Draugasilla tavoitteenamme oli tarhan perustöissä avustaminen, lämpöeristettyjen koirankoppien rakentaminen, tarhan avustustarpeiden kartoittaminen sekä tietysti koiriin tutustuminen. Liettuassa ei ole yleistä naisten tehdä ”miehisiä” raksahommia, joten saimme jonkin verran kunnioitusta jo osaamalla pitää vasaraa oikein päin kädessä. Kun pyörösirkkeli pärähti käyntiin, loppui viimein naureskelu. Ei tosin meidän osalta, koska kopin rakentaminen vaati rutkasti ongelmanratkaisukykyä ja huumoria mieluiten ylimitoitetusti annosteltuna. Työpisteemme vieressä oli pussillinen metsästäjän lahjoittamia, jäätyneitä rusakoita, joita taisi joku koira käydä välillä jyrsimässäkin.
Kun pakkanen söi työkoneiden akut tyhjiksi, pidimme taukoa tarhan lämpimässä taukoparakissa. Taukotilassa on aina erinäinen joukko pieniä koiria, joista joku voi olla toipumassa leikkauksesta ja toinen vasta tullut tarhalle arkana ja pelokkaana. Luonnollisesti pienimpien koirien on myös vaikeaa pärjätä ulkohäkeissä talvella. Arimpia ja ihmiseen tottumattomia koiria tämä hyödyttää eniten, koska tarhan työntekijöiden tauoilla ne saavat säännöllistä totuttelua ihmisiin ja hyviä kokemuksia. Tullessaan ankarasti puolustautuva ärripurri saattaa jo viikon päästä olla taukotilan sylimyyrä.
Niin vain kävi, että lukuisien vinoon vedettyjen viivojen ja tuskanhien vuodattamisen jälkeen saimme rakennettua kaksi vankkaa, lämpöeristettyä koppia, joista saatoimme olla peräti ylpeitä. Rakennushommien väliin ehdimme viettää aikaa koirien kanssa, joten palataanpa siihen.
Saapumisemme aikaan tarhalla oli noin 100 koiraa, mukaan lukien kaksi pentuetta. Tarkkaa lukua on joskus vaikea saada, kun koiria menee ja tulee. Pisimpään tarhalla olleista on sivuillamme kotia etsivä ja aitauksessaan innokkaasti steppaileva, entinen kotikoira Pulis. Saapuessamme tarhalle hän oli ollut siellä 463 päivää. Ohi kulkevina tunteina 11 223, joista joka ikinen tarhalla. On yhtä aikaa vaikuttavaa ja surullista ajatella, mitä kaikkea ihmisen parhaaksi ystäväksi tarkoitettu, sielukas koira kestää. Suurin osa tunneista metelissä, kylmyydessä, kuumuudessa, toimettomuudessa, turhautuneisuudessa ja yksinäisyydessä. Puliksen kuulumiset reissumme ajalta löytyvät hänen sivuiltaan. Pulis on edelleen tarhalla tänäkin päivänä.
Reissumme alkupuoliskolla haimme tuoreimmat tarhan tulokkaat yhdessä Anzelikan kanssa. Nämä ovat harvinaisia tilaisuuksia tutustua yksittäisen koiran lähtötilanteeseen. Tarkoituksenamme oli hakea kaksi ketjussa pidettävää koiraa, joiden omistajilla -nuorilla pojilla- ei ollut kykyä heistä huolehtia. Usein ilmoitus näistä tulee kunkin kyläkunnan asioita hoitavalta henkilöltä, jollainen tälläkin kerralla oli meitä opastamassa perille.
Johdattaessaan meitä oikealle talolle, hän yllättikin meidät pysähtymällä erään toisen talon varteen. Kuulimme, että talon pihalla on ketjussa koira, jonka omistaja oli menehtynyt. Koira oli viettänyt kokonaiset neljä päivää sisällä ruumiin kanssa ennen kuin taloon oli tultu sisään. Tämän jälkeen perheen lapset olivat siirtäneet koiran pihalle ketjuun antamatta vieläkään tälle vettä tai ruokaa. Tullessamme paikalle meitä odotti hiljainen, iso koira, jonka ilme oli väsynyt.
Varovaisen lähestymisen jälkeen huomasimme, että kyseessä on hyvin ystävällinen ja utelias, komea poika. Hihnan saaminen kaulaan kävi helposti sillä aikaa, kun tummat silmät ja nuuskiva kuono tutkiskelivat tyhjästä ilmestyneiden, vieraiden kasvoja. Taakse jäi vankila ketjussa ja edessä aukeni tarhaelämä, ja sen mukana toivo erilaisesta tulevaisuudesta. Yksi koira takatilassa käännyimme seuraavan talon pihalle. Varsinaiset kohteemme odottivat innokkaana, tempoen ketjujaan. Lähestyimme pienempää heistä varoen, omistajan varoittaessa meitä aggressiivisuudesta. Varovainen käden ojennus eteenpäin ja pienet tassut tarrasivat tiukkaan otteeseen.
Ei mennyt kauaa ymmärtää, että kyseinen aggressiivisuus oli todennäköisesti puolustusreaktio kaltoinkohtelun jäljiltä. Me näimme vain jätteiden keskellä ketjussa elävän, iloisen ja reippaan pienen koiran, jota omistaja silmin nähden pelkäsi. Kesti hetki saada oikeat työkalut vuosia paikallaan olleen ketjun poistamiseksi. Kun ketjun rajaama elämänpiiri ylitettiin, jännitys iski hetkellisesti, mutta se ylitettiin oitis, kun herkut otettiin esille. Anzelika joutui jälleen tekemään jokapäiväisen, raskaan päätöksen jättää toinen tämän talon koirista vielä ketjuun odottamaan vuoroaan. Tuliainen yllätyskäynniltä oli täyttänyt tämän paikan täpötäydellä tarhalla. Miten ja millä keinoin tarhan pitäjät selviävät näiden valintojen keskellä, on vaikeaa ulkopuolisen käsittää. Ilman sitä kykyä olisi kuitenkin mahdotonta pyörittää tarhan arkea kestävällä tavalla. Saimme nimetä koirat ja heistä tuli kaksikko, Topi ja Toivo. Myöhemmin Anzelika sai selville, että Topin nimi oli Hausas, jonka koira tunnisti erittäin hyvin, joten liettualainen nimi jäi voimaan.
Kun palaamme takaisin tarhalle, on pennut päästetty ulkoilemaan aitauksestaan. Kovin jo isoiksi kasvaneet huligaanit loikkivat meitä vasten ja mätkähtelevät toistensa päälle. Anzelikalle uudet koirat tietävät paperitöitä illaksi kotona. Meille jälleen yhteen päivään kiteytyy se, miksi apuamme tarvitaan. Tarhaolojen kehittäminen, rakentaminen ja suunnittelu ovat kaikki aikaa pois koirilta ja tarhan arjen pyörittämisestä. Resursseja ei kenelläkään ole ikinä tarpeeksi ja arvaamattomat hoitokulut vievät osansa.
Tarpeiden lista jatkaa kasvamistaan ja sitä mukaa päämmekin täyttyvät ideoista. Useimmista uskallamme sanoa jo ääneenkin tarhalla ja saamme aikaan innostusta.
Iso joukko vapaaehtoisia on tälläkin hetkellä paikan päällä tarhan kunnostustöiden ja arjessa auttamisen parissa. Reissun tavoitteena on muun muassa rakentaa ulkohäkkien päälle katos, pystyttää näkösuojia koppien väleihin sekä kunnostaa varastotiloja. Ja tietenkin tarjota rutkasti huomiota tarhan koirille. Pelkkä auttajien läsnäolo tuo uutta eloa ja toivoa tarhan väen arkeen. Toivo on elementti, jolla on tarhoja ylläpitävä voima.
Mazas Draugasin koirien tulevaisuutta voit tukea lahjoittamalla tarhan rakentamiseen.
Kiitos jos voit tukea, mutta kiitos myös jo tämän tekstin lukemisesta ❤️