21.12.2022

Olen Aiva, energinen, iloinen, todella älykäs ja ihmisrakas leidi. Jumitan täällä tarhalla jo toista vuotta, joten odotan pelastavaa enkeliäni, joka voisi tarjota minulle loppuelämän kodin. Löytyisikö se Suomesta ♥

Minulla oli aiemmat huoltajat, mutta ilmeisesti minusta tuli heille tarpeeton, koska he itse toivat minut tänne Penkta Kojan tarhalle. Siitä on jo yli vuosi, ja joudun edelleen odottamaan, että joku ystävällinen ihminen haluaisi tarjota minulle loppuelämän kodin ♥

Vaikka ikäni puolesta minut luokitellaan jo senioriksi, olen silti vielä hyvin energinen tyttö. Aina iloinen, hyvällä tuulella, ja rakastan pitkiä kävelylenkkejä. Minulla on kuitenkin vahva metsästysvaisto, joka pitää ottaa huomioon. Samassa taloudessa ei siten voi olla muita saaliiksi luokiteltavia eläimiä.

Mitä tulee muihin lajitovereihini, en ole kiinnostunut heistä. En osoita minkäänlaista aggressiota, mutten yksinkertaisesti koe minkäänlaista tarvetta ystävystyä muiden koirien kanssa. Kuljen rauhallisesti kävelyllä tapaamieni koirien ohi, koska keskityn enemmän ihmisiin ja ympäristöön.

Olen todella älykäs koira, koulutukseen vastaanottavainen, rohkea ja utelias. Rakastan kaikkia ihmisiä, mutta uudessa kodissani ei pitäisi olla kovin pieniä lapsia, koska hän en pidä äkillisistä kosketuksista tai puristamisesta. Tästä huolimatta, voisitko rakastaa minua niin paljon, että tarjoaisit minulle ikioman rakastavan loppuelämän kodin niin, ettei minun tarvitsisi viettää sitä täällä meluisalla tarhalla häkissä? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.