Äitimme oli jo pitkään juossut talosta taloon ja kerjännyt ruokaa. Kylän ihmiset heittävät häntä kivillä ja ajoivat pois, ettei äitimme vain jäisi heidän vaivakseen. Me sitten putkahdettiin maailman navetan suojissa.
Meidän äiti pelkäsi ihmisiä alkuun ihan kauheasti ja me tietty sitten myös vähäsen, kun eläinsuojeluihmiset tulivat hakemaan meitä turvaan.
Pääsimme kaikki kotihotelliin, vaikka minä ja siskoni mentiinkin toiseen paikkaan kuin äiti ja loput sisarukset. Täällä on ollut hirmu kivaa. On ruokaa, on juomaa, on leluja, on petejä, saadaan haleja, saadaan pusuja ja mikä parasta vedetään päikkäreitä ja leikkihetkiä peräkkäin.
Emme kuitenkaan voi tänne jäädä asumaan, kun muutkin koirat tarvitsevat kotihotellipaikkaa, niinpä minä voisin muutaa omaan kotiin jo ihan pian.