Etusivu / Adoptio / Kotiutuneet / Akyra nyk. Embla

28.2.2022

Olen aktiivinen, iloinen nuori koira.

Olen ollut tarhalla jo tammikuusta 2021, eikä minussa oikeastaan ole mitään vikaa. Olin aika shokissa tarhalle tullessa, ujo, pelkäsin miehiä. Elämänmuutos oli iso ja reagoin vahvasti. Ennen tarhaelämää olin ihan varmasti maaseudun ketjukoira, ulkokoira. Sitten pääsin vapaaksi ja harhailin pari viikkoa kylillä, kunnes minut otettiin kiinni.

Olen kaunis ja leikkisä koira. Osaan jopa leikkiä leluilla, vaikka moni yksinäisenä elänyt ja ilman sosialisointia kasvanut koira ei ymmärrä leluista mitään. Uudella perheelläni voisi olla kokemusta isoista, energisistä koirista ja mielellään rescuekoirista, jos vaikka menneisyyden möröt tulevat uudelleen esiin ja alan pelätä ihmisiä uudessa ympäristössä.

Lisää uutisia tarhalta

Ajattelin kertoa vähän kuulumisiani.
Uuden elämäni alku on ollut hyvin monivaiheinen. Pääsin omaan kotiin, mutta pian jo huomattiin että elämäni kissakaverin kanssa olikin aika haastavaa, kun halusin niin mielelläni vähän jahdata ja leikkiä ja riehua sen kanssa. Kisukaveri ei ollut ihan onnellinen uudesta tilanteestaan ja alkoi ihan pelätä minua, kun olin niin innokas häntä kohtaan.
Niinpä olen nyt uuden tilanteen äärellä ja etsin uutta kotia, missä ei ole kissa kaveria.

Olen luonteeltani hieman Huskymainen, energinen, aktiivinen, ihmisrakas, mutta toki vielä itsekin hieman stressissä kaikesta muutoksesta.
Minulle ihanteellinen perhe olisi sellainen jolla olisi vaikka ihan kokemusta isommista energisistä huskymaisista koirista. Leikkisä koirakaveri olisi myös kiva, koska tykkään kovasti painia, eli ei siis ihan kirppukokoista kaveria, kiitos.
Innostuessani lähden herkästi juoksemaan muiden koirien perään kuin höyryjuna ja jos kaverina on pikkuinen koiran, niin he herkästi pelästyvät tapaani.
Kaveri kotona ei tietenkään ole pakollinen, mutta kunhan pääsen kuitenkin leikkimään muiden koirien kanssa, niin sekin sopii.
Vieraita ihmisiä saatan alkuun vähän aristaa, mutta ajan kanssa nekin muuttuu kivoiksi.

On hyvä muistaa, että minulle edelleen kaikki kotielämä on vielä ihan uutta ja tarvitsen aikaa sopeutumiseen ja opastusta rauhoittumisessa, koska stressi tekee minulle sen että olen superenerginen.

Olen hurjan kaunis, solakka neito ja mitä parhain kaveri juuri sinulle aktiivinen ystäväni.