10.7.2023

Olen todennäköisesti hyvin palvellut ja vähään tyytynyt entinen vahtikoira. Haaveilen lokoisista eläkepäivistä oman ihmiseni tai perheeni kanssa. ♥

Kuulumisia tarhalta 9.3.2024

Meitä tultiin moikkaamaan ihan Suomesta asti. Totesivat minun olevan varsin elinvoimainen ja ystävällinen seniori. Olen ollut täällä tarhalla jo puolitoista vuotta. Löytyisipä minulle vielä oma paikka, jota kodiksi kutsuisin. Saisin painaa pääni pehmoiseen syliin betonilattioiden sijasta ja nauttia eläkepäivistä, kuten tällaisen hienostuneen herran tulisikin saada tehdä. Katsohan uudet kuvat ja videoni, jossa kirmaan alkukevään niityllä.

10.7.2023

Päädyin Penkta Kojan isolle koiratarhalle yksityishenkilöltä, joka auttaa kodittomia koiria. Taustoistani ei sen koommin ole valitettavasti tietoa. 

Minussa on selvästi labradorinnoutajaa, joka vastaa hyvin myös luonnettani. Olen ystävällinen ja utelias. Rakastan kaikkia kohtaamiani ihmisiä ja pidän myös lapsista. Huomaathan, että adoptiot lapsiperheisiin tehdään aina tapauskohtaisesti. 

Vaikka ikäni puolesta olen jo seniori, olen aktiivinen, seurallinen ja valpas. Luonnettani kuvaillaan samaan aikaan suloiseksi ja rohkeaksi, sillä viihdyn hyvin uusissa paikoissa ja olen ennakkoluuloton uusien ihmisten kanssa. 

Tämä tarhan kova häly väsyttää minua kovasti ja betonilattiat kolottavat niveliäni. Toisista koirista en erityisemmin ole välittänyt, joten soveltuisin hyvin ainoaksi koiraksi. Suhtautumiseni toisiin koiriin voi kuitenkin muuttua, kunhan pääsen paikkaan, jossa voin vihdoin rentoutua.

Olisikohan minun nyt vihdoin mahdollisuus painaa pääni pehmeälle pedille ja iloita elämästä? ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.

Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.