Etusivu / Adoptio / Varatut / Alisa nyk. Laima Dalia

28.1.2023

Hei, olen Alisa, ystävällinen ja positiivinen hauveli surullisesta menneisydestäni huolimatta. Etsin ensimmäistä rakastavaa kotiani sieltä Suomesta ♥

Pelastuin tänne SOS Gyvunain tarhalle huonoista olosuhteista. Ensimmäiset 5 vuotta jouduin elämään ulkona ketjussa ja synnyttämään pentuja kaksi kertaa vuodessa. Aiempi emäntäni myönsi, että paikallinen humalainen mies hautasi kaikki pentuni aina ensimmäisenä päivänä. Mutta nyt hän kyllästyi maksamaan miehelle 5 euroa joka kerta. Jälleen kerran minulla oli pentuja, mutta tällä kertaa emäntäni suostui antamaan minut tarhalle turvaan. Näin kaksi viimeistä pentuani onnistuttiin pelastamaan, ja he ovat jo onnistuneet löytämään oman kodin.

Minua kuvaillaan tarhan henkilökunnan sanoin erittäin positiiviseksi ja ystävälliseksi hauveliksi. Etsin ihmiskontaktia ja rakastan sitä, että minua silitetään. Olen vielä hieman ujo hihnassa ja uusissa paikoissa, mutta sopeudun kyllä nopeasti. Muiden koirien kanssa minulla ei ole ollut mitään ongelmia. Kissan kanssa klinikalla minulla oli hieman vuorovaikutusta, enkä silloinkaan osoittanut minkäänlaista agressiivisuutta.

Anna minulle aikaa ja kärsivällisyyttä, niin saat minusta rakkaimman ja uskollisimman ystäväsi. Voisitko juuri sinä rakastaa minua niin paljon, että pystyisit tarjoamaan minulle ikioman kodin ja pehmoisen pedin ♥

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.