10.6.2022

Olen mahtava tallikoira. Energinen, vahva, terve, aina valmis lenkille. Olen ystävä hevosten ja kissojen kanssa.

Olin koko elämäni maaseudun ketjun päässä elävä otus, josta kukaan ei huolehtinut. Kaksi vuotta sitten elämäni muuttui, kun pääsin ihanaan kotihoitoon hevostilalle. Annas kun kerron tästä paikasta vähän enemmän.

Hoitajani Ausra on nuori liettualainen eläinlääkäri, jonka haave oli aina asua maaseudulla eläinten kanssa. Haave toteutui ja se todella merkitsi paljon meille maaseudun heitteille jätetyille eläimille. Ausra perusti oman yhdistyksen, Kur samanos, joka tarkoittaa suomeksi ”paikka missä sammal kasvaa”, eikö ole ihana nimi? Eniten täällä hoidetaan ja steriloidaan maaseudun kissoja, meille koirille ei ole oikein tiloja. Kissojen lisäksi Ausran suurin rakkaus on hevoset. Täällä pidetään seniori-ikään ehtineitä hevosia, jotka eivät enää kelpaisi kenellekään. Hevosille on paljon laiduntilaa, hyvää ruokaa ja lämmin talli talviöiksi. Voit myös kuvitella, että eläinten terveydestä pidetään hyvää huolta kun paikan omistaja on eläinlääkäri.

Hieno juttu on myös se, että täällä järjestetään paljon toimintaa. Osa hevosista on nuorempia ratsuja, joiden kanssa Ausra vetää upeita vaellusretkiä läheisiin metsiin. Kesäisin hevoset pakataan trailereihin ja viedään vaelluksille eri paikkoihin Liettuassa, merenrannoille ja kansallispuistoihin. Seniorihevosten ja koirien kanssa lähdetään useina viikonloppuina ihan vain hihna- ja riimunvarsikävelyille. Voi kun senioripollet nauttii! Täällä käy paljon perheitä tutustumassa hevosiin ja oppimassa uutta eläimistä. Kaupungissa asuvat ihmiset kun vieraantuvat luonnosta niin nopeasti.

Täällä minä olen sitten asunut jo kaksi vuotta. Elämääni kuuluu rentoutumista takkatulen äärellä ja pitkiä metsävaelluksia perheeni ja hevosten kanssa. Tulin tänne sivuille etsimään omaa kotia, koska minun olisi aika löytää oma eläkeläiskoti. Täällä on kaikki hyvin, mutta nuo toiset koirat . . . Kahden vuoden aikana olen ollut jo kuusi kertaa vakavassa koiratappelussa ja viimeisen tappelun jälkeen sille toiselle koiralle piti ommella 10 tikkiä viiteen isoon haavaan. Tämä on eläinlääkärillekin vähän liian iso huoli. Olen kertakaikkiaan tosi dominoiva ja mustasukkainen muiden koirien kanssa. Ulkona lenkeillä olen ihan rento ja tulen toimeen perheen muiden koirien kanssa, mutta sisätiloissa meille tulee riitoja. Minä olen se riitojen aloittaja ja stressaaja. Ausralla ei ole niin isoja sisätiloja, jossa meidät voisi pitää turvallisesti kaikki sisällä ja jotenkin erillään. Hän ei tietenkään halua laittaa minua asumaan ulkokoiraksi. Se osa elämääni on ohi.

Ihmisten kanssa tulen toimeen loistavasti, mutta mustasukkaisuuteni ja resurssiaggressioni kohdistuu joskus perheen lapseen. Murahdan heti jos joku tulee liian lähelle ruokaani, tavaroitani tai kun haluan rauhoittua.

Olen iso seniorikoira, jonka pitäisi asua ainoana koirana. Siksi oman perheen löytäminen on vähintäänkin haastavaa. Kulukorvaukseni on minimissään ja muodollinen 100 eur ihan vain sen takia, että haluamme auttaa ihanaa hoitajaani Ausraa, jolla on hankala tilanne meidän koirien kanssa. Ausra tekee niin hyvää työtä eläinten auttamiseksi, että me haluamme auttaa häntä.

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.