Hei, olen Amaja, nuori, suloinen, tottelevainen, energinen, leikkisä ja kaikkien kanssa hyvin toimeen tuleva tyttönen vailla ikiomaa rakastavaa kotia. ♥
Olen saanut oman kodin 10.2022 ♥
Tulin Utenasin tarhalle jo vuosi sitten pienenä pentuna… Valitettavasti aikaa kului ja uusia pikkupentuja saapui jatkuvasti. Kasvoin aikuiseksi, eikä kukaan enää ihaillut minua. Nyt olen vuoden ikäinen, ja tarhalla on taas monia kiinnostavampia koiria kuin minä. Niinpä laitan kaiken toivoni nyt suomalaisiin. ♥
Olen erittäin suloinen ja tottelevainen tyttö. Näen jokaisen ihmisen mahdollisena uutena ystävänä. Vaikka saatan vaikuttaa tunteiltani varsin pidättyväiseltä verrattuna muihin koiriin, se johtuu vain ujosta luonteestani. Tarvitsen rohkaisua ja jonkun, joka auttaisi minua kasvattamaan itseluottamusta.
Olen myös tottunut olemaan muiden koirien seurassa, ja olen erittäin kiinnostunut ystävystymään eri energiatasoisten ja -kokoisten uros- ja naaraskoirien kanssa. Olen jo päässyt asumaan usean eri kämppäkaverin kanssa ja tullut heidän kaikkien kanssa loistavasti toimeen. Leikeistä tykkään erityisesti painista ja takaa-ajosta. Pärjään myös kissojen kanssa. Olen utelias, mutta kunnioittava ja joskus jopa hieman peloissani.
Rakastan kieriä nurmikolla, leikkiä pehmoleluilla ja tietenkin herkkuja. Olen myös nopea oppija, mutta työstän edelleen hihnassa kävelemistä vetämättä. Olen oppinut rakastamaan vettä, ja käytän nyt kaikki mahdolliset mahdollisuudet pulahtaa. Kaupungin melu ja vieraat ihmiset kadulla pelottavat vielä minua hieman, mutta kärsivällisyydellä opin kyllä nopeasti, ettei ole mitään pelättävää.
Haluaisin niin kovasti jo päästä ikiomaan rakastavaan kotiini. Voisitko sinä tarjota sen minulle? ♥
Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta, kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.
Koirat saapuvat Liettuasta Suomeen steriloituina, ulko- ja sisäloishäädettyinä, testattuina useiden sairauksien osalta ja asianmukaisesti rokotettuina. Koirat myös mikrosirutetaan ja niillä on EU-lemmikkipassi, jonka tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Pet Rescue Finland ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sen kriteereitä sekä maa- ja metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnista. Koiran kodinetsintää hoitaa Pet Rescue Finland ry, joka on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 21354667.