Eläkeikäinen omistajani kuoli ja jouduin tarhalle. Fiksulle koiraihmiselle tulee tästä pari kysymystä mieleen. Miksi vanhemmanpuoleiset ihmiset ottavat itselleen nuoren, aktiivisen huskymixin? Miksi nuorta, aktiivista huskymixiä pidetään pihalla ketjussa kiinni? Tällainen koirakulttuuri saisi jo kadota.
Niin moni asia oli minulle uusi ja outo, kun tulin tarhalle toukokuussa 2020. Masennuin, pelkäsin tarhan sisätiloja. En halunnut tulla ulkoa takaisin sisälle, itkin ja vinguin niin, että kylä kaikui ja nousin takajaloilleni.
Nyt minun kanssani on tehty vähän töitä ja olen kerrassaan ihana ja nopeasti uutta oppiva koira. Osaan kulkea remmissä kuin vanha tekijä. Olen alkanut nauttia elämästä ja ihmisen kanssa touhuamisesta. Olen liikuttava herkkis. En uskaltanut aluksi ottaa namia ihmiseltä, vasta noin tunnin lenkin jälkeen minut saatiin houkuteltua namitukseen. Yritän oppia ihmisen kanssa kommunikointia. Haluan leikkiä enkä oikein tiedä miten. Otan hampailla kädestä kiinni, sitten pelästyn ja heittäydyn selälleni. Näytän olevan ihan ystävällinen muille koirille, vaikka eihän minua edellisessä kodissa ole sosialisoitu.
Eläinlääkäreille tuli mieleen, että saattaisin olla kuuro. Tätä pitää vielä tutkia paremmin.