Etusivu / Adoptio / Enkelit / Anakardis nyk. Pihis

19.2.2023

Hei, olen Anakardis, nuori, pieni ja suloinen poika. Ujostelen alkuun uusia ihmisiä ja paikkoja, mutta täällä meluisalla tarhalla olen alituiseen surullinen. Kaipaan ikiomaa rakastavaa kotia.

Siirtynyt sateenkaarisillalle 09.2023. Hyvää matkaa!

Olin kotikoira aina siihen asti, kunnes huoltajani menehtyi. Kuten täällä Liettuassa useimmiten on tapana, ei kukaan sukulaisista halunnut alkaa huolehtimaan minusta. Niinpä minut tuotiin tänne meluisalle ja täydelle Penkta Kojan tarhalle. Olen ollut täällä jo syyskuusta lähtien, enkä ole vieläkään sopeutunut tänne. Tarvitsen ikioman rakastavan kodin, jossa voin kukoistaa.

Tarhan hoitajat kuvailevat minua rauhalliseksi ja suloiseksi, mutta näissä oloissa olen alati surullinen. Olen sisäsiisti ja tykkään aina lähteä kävelylle. Alkuun ujostelen uusia ihmisiä ja paikkoja, joten tarvitsen aikaa tottuakseni ja sopeutuakseni.

Hoitajieni mielestä soveltuisin parhaiten rauhalliseen ympäristöön kotiin, jossa ei olisi pieniä lapsia, ja jossa vietettäisi rauhallista elämää. Olisi myös hyvä omata kokemusta meistä ujoista hauveleista. Kun voitat luottamukseni, saat kuitenkin minusta ikuisen parhaan ystäväsi, joka haluaa olla lähelläsi ja rakastaa sinua varauksetta.

Muista, että koiran kuvaus on tehty hyvin rajallisissa tarhaoloissa ja koiran luonne alkaa avautua vasta kun hän pääsee omaan kotiinsa. Ensimmäiset kuukaudet omassa kotonaan koira stressaa ja stressi voi tulla esille erilaisena ongelmakäytöksenä, jota ei voi mitenkään ennakoida tarhaoloissa. Koira, joka on tarhalla ollut kiltti ja nöyrä, voi kotiutumisen stressin aikana esimerkiksi näykkäistä ihmistä. Huomioi myös, että vaikka koira olisi ollut kotikoira ennen tarhalle tuloa, Liettuassa useimmat koirat elävät ulkotiloissa ja omistajat, jotka hylkäävät koiran tarhalle, eivät tietenkään ole niitä parhaita koiranomistajia. Koiran menneisyydessä on paljon enemmän asioita, joista emme tiedä, kuin asioita, joista tiedämme. Jos päädyt adoptioon, muista, että kuljetusautosta voi tulla ulos täysin erilainen koira, kuin mitä esittelyvideossa näkyy. Koira ei ymmärrä, että hänet on pelastettu ja hän on päässyt uuteen kotiin, koira ymmärtää vain sen, että tuttu tarha ja tutut hoitajat ovat poissa ja niin kovin moni asia hänen elämässään on muuttunut. Jätä hakemus vain, jos olet valmis työstämään erilaisia haasteita ja opettamaan koiralle uusia asioita kärsivällisesti ja ajan kanssa ymmärtäen, että hylätyn koiran rakkaus ja luottamus ei ole itsestään selvä asia, vaan luodaan kuukausien työllä.