Ilmestyin illan hämärtyessä erään talon terassille ja käperryin sinne nukkumaan. Oma kotini oli jossain siellä naapurustossa, mutta en viihtynyt siellä. Naapurit ruokkivat minua, kunnes toivat minut tarhalle.
Tarhallakin on jo vierähtänyt vuoden päivät. Adoptioperheet kulkevat ohitseni kuin olisin näkymätön. Pieni ruskea koira. Se ei kelpaa. Adoptioperheet haluavat nähdä jotain kaunista ja nuorta. Siksi ainoa mahdollisuuteni omaan kotiin on nyt näillä sivuilla.
Täällä ehkä joku fiksu perhe näkee timantin siinä, missä joku näkee vain pienen ruskean koiran. Ehkä joku avaa ovensa minulle, tarjoaa sohvankulman ja minä – koira joka olen odottanut ikuisesti terassilla oven avausta – pääsen vihdoin lämpimään kotiin sisälle.